Luottamus Saabin uuteen omistajaan horjuu - "olen loukkaantunut"

Kuva: Simon Dawson/Bloomberg News

29.06.2012 11:12 Kiinalais-ruotsalainen sähköautonvalmistaja Nevs ostaa Saab Automobilen niin kuin oli aiemmin kesäkuussa ilmoittanut. Nevsin kyky nostaa Saab ahdingosta nousuun on herättänyt epäilyjä.

Yhtiön pääomistaja Kai Johan Jiang kertoo Dagens Industrin (DI) haastattelussa olevansa pettynyt saamastaan vastaanotosta. Kauppaa ja Nevsin kykyä nostaa yhtiö jaloilleen on laajalti kyseenalaistettu.

– Tottakai olen surullinen, se loukkaa syvästi. Aion kuitenkin näyttää mihin Nevs pystyy, Jiang sanoi DI:lle.

Jiang aikoo muuttaa Pekingistä Saabin kotikaupunkiin Trollhättaniin heti kun kauppa on valmis. Muutolla hän pyrkii osoittamaan vahvaa sitoumustaan Saabiin. Jiang silti myöntää kaupan olevan riskisijoitus.

– Kauppa on korkean riskin liiketoimintaa. Saab on kuitenkin hieno yhtiö, jolla on paljon innovaatiopotentiaalia. Sähköautoissa on tulevaisuus, Jiang vakuuttaa.

Kauppahintaa ei kerrota, mutta käsirahaksi on ilmoitettu 150 miljoonaa kruunua eli noin 17 miljoonaa euroa. 

Saabin tavaramerkki on herättänyt myös kysymysmerkkejä. Kaupan on arveltu osittain kaatuvan tavaramerkkikiistaan Saab AB:n ja Scanian kanssa. Jiang kuitenkin vakuuttaa Nevsin varautuneen myös tähän.

– Saabin tavaramerkki on Nevsille iso etu, mutta ei välttämättömyys, Jiang kertoo.

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Keskustelua uutisesta

Lue kommentteja ja osallistu (10)

Lisää aiheesta
Saab keräsi huimat velat – 13 miljardia kruunua
Näin ruotsalaiset: "Nokia liian hidas – mutta ei sentään mikään Saab!"
Näin paljon Ruotsin suurin autopomo menetti rahaa Saab-fiaskossa!
Ruotsalaiset ihmeissään: Saab meni konkurssiin, mutta omistaja teki voittoa
Viimeisetkin Saabit lähtivät Trollhättanin tehtaalta
Saabilaiset vetoavat nyt Obamaan
Saabille löytyi ostaja - nimi paljastetaan iltapäivällä
Sähköautoyhtiö ostaa Saabin
Saab-saaga eteni oikeuteen - "GM puski Saabin konkurssiin"
Ruotsin entinen ylpeys Saab menettää jopa kotkalogonsa
Saabin tehdas hyrähti jälleen käyntiin Trollhättanissa
Täältä saisi vielä upouuden Saab-auton
Suomalaisostaja kaappasi yhden viimeisistä Saabeista
Saab-fanit ostivat viisi viimeistä Saabia Suomeen
Ruotsin radio: Saabin entisiä johtajia syytetään verojen välttelystä

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Digitoday