Ekonomistit: Seuraavana hätäapua pyytää Slovenia
Kuva: EPA/MARKUS LEODOLTER
03.07.2012 15:44 Sloveniasta saattaa tulla kuudes hätäapua hakeva euromaa, kun horjuvat pankit kiristävät maan rahoitusta, arvioivat ekonomistit. EU-komission mukaan Slovenia ei ole vielä pyytänyt apua.
Slovenian pääministeri Janez Jansa sanoi viime keskiviikkona, että maa on vaarassa ajautua Kreikan tilanteeseen. Kaksi päivää myöhemmin Jansa sanoi hallituksen tekevän kaikkensa, jotta se löytäisi ratkaisun ja välttäisi avun pyytämisen.
– On koko ajan yhä todennäköisempää, että Slovenia on seuraava pieni maa, joka pyytää EU:n hätäapua, lähinnä pankkisektorilleen, sanoi ekonomisti Michal Dybula BNP Paribas -pankista Varsovasta.
Edellinen avunpyytäjä oli Kypros, joka ilmoitti tukitarpeestaan viime viikon maanantaina.
Ekonomisti William Jackson Capital Economics -tutkimusyhtiöstä Lontoosta arvioi hiukan maltillisemmin, että Slovenia saattaisi joutua pyytämään hätäapua siinä tapauksessa, että eurokriisi jälleen kiihtyy ja valtionlainojen korot nousevat kalliimmiksi.
– Vielä ei näytetä olevan siinä pisteessä, mutta kovin kaukanakaan ei luultavasti olla, Jackson sanoi.
Slovenian lainakulut nousivat viime kuussa korkeimmilleen sitten helmikuun. Viime perjantaina vuonna 2021 erääntyvän valtionlainan korko nousi 6,1 prosenttiin.
Aiemmin Kreikka, Irlanti, Portugali ja Espanja joutuivat pyytämään apua, kun niiden lainakulut nousivat nousivat voimakkaasti.
Euroopan keskuspankki (EKP) on toistuvasti kehottanut Sloveniaa pääomittamaan pankkisektoriaan, joka on riippuvainen EKP:n rahoituksesta. Myös Slovenian talouskasvu oli viime vuonna hitaampaa kuin muissa itäisissä euromaissa.
Slovenia otti euron käyttöön vuonna 2007 ensimmäisenä entisenä kommunistisena maana.
Talousministeri kiistää
hätäavun tarpeen
Slovenian talousministeri Janez Sustersic tyrmäsi ekonomistien arviot maanantaina uutistoimisto Bloombergin haastattelussa.
– Uskon, että voimme ratkaista tilanteen kotimaisella rahoituksella. En usko, että hätäapua tullaan pyytämään. Ekonomistit voivat puhua mitä puhuvat, koska heillä ei ole ajantasaista tietoa, Sustersic sanoi.
Slovenian hallitus on tänä vuonna pyrkinyt korjaamaan alijäämäistä budjettiaan ja säästänyt 800 miljoona euroa leikkaamalla julkisen sektorin palkkoja ja sosiaalietuja.
Uutistoimisto Direktin mukaan EU-komissiosta kerrottiin tänään tiistaina, että Slovenia ei ole vielä pyytänyt hätäapua.
– Me olemme yhteydessä Slovenian kanssa, mutta emme ole vastaanottaneet mitään pyyntöjä vielä. Emme odota mitään sellaista lähiaikoina, komission tiedottaja Olivier Bailly sanoi lehdistötilaisuudessa.
Baillyn mukaan komissio on samalla tavalla yhteydessä muidenkin maiden kanssa.
Taloussanomat-Bloomberg
© Kaikki oikeudet pidätetään
Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Keskustelua uutisesta
Lue kommentteja ja osallistu (116)
Uusimmat uutiset
Lisää uutisia
^ Etusivulle
Uutislista |
Luetuimmat uutiset
Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä
Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta
Digitoday