Uusi huoli EKP:stä: Työntekijät palavat loppuun

Kuva: REUTERS/Kai Pfaffenbach

04.07.2012 08:46 Euroopan keskuspankin työntekijöille eurokriisi on painajainen. Tuore selvitys paljastaa, että kolme neljäsosaa henkilökunnasta kertoo kärsivänsä pysyvästi raskaasta työkuormasta. Eurokriisi nostaa työntekijöiden stressitasoa.

Euroopan keskuspankin (EKP) työntekijät kärsivät stressistä ja lisääntyneestä ylityökuormasta, kertoo eurooppalaisen IPSO-ammattiliiton tuore tutkimus, josta raportoi Financial Times Deutschland.

Keskeinen syy kasvavaan rasitukseen on keskuspankkia työllistävä velkakriisi.

Yli kolme neljästä työntekijästä kertoo tekevänsä ylitöitä. Heistä 78 prosenttia ei saanut ylityöstään ylimääräistä palkkaa. Lähes joka kuudes tutkimukseen osallistunut taas sanoi, että heidän työtaakallaan on suuri vaikutus heidän yksityiselämäänsä ja/tai terveyteensä.

EKP:n pääjohtaja Mario Draghi onkin pyytänyt pankin johtokuntaa myöntämään varoja lisähenkilökunnan palkkaamiseksi tulevina vuosina. Ammattiliitto IPSO on kuitenkin huolissaan, ettei määrä ole riittävä.

Selvityksessä haastateltiin yhteensä 715 Euroopan keskuspankin työntekijää. Vastanneiden joukossa oli niin vakituisia kuin määräaikaisia työntekijöitä. EKP:lla on palveluksessaan kaikkiaan 2 600 työntekijää, joista 1 200 on vakituisia.

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Keskustelua uutisesta

Lue kommentteja ja osallistu (59)

Lisää aiheesta
Tutkimus: Stressi valvottaa suomalaisia
FT: EKP kieltäytyy pääomittamasta Bankiaa
Berlusconi: Jos EKP ei ala painaa euroja, Italia sanoo "ciao"
Ekonomisti: EKP:n koronlaskulle hyvät perusteet
Nyt se on virallista: EKP säilytti koron ennallaan
EKP pumppaa halpaa rahaa ainakin ensi vuoden alkuun
EKP: Espanja-tuki vahvistaa euroaluetta
25 vuotta kasvavaa stressiä
Suomi haluaa rajoituksia EVM:n velkakirjaostoihin
EKP:n uskotaan laskevan korkoaan
Historiallinen käänne: EKP laski koron ennätysalas
"Euriboreissa nähdään vielä parinkymmenen pisteen lasku"
Draghi: Euroopan talouden näkymät heikot

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Digitoday