Tapiolan tarkastajat ja urakoitsijat tehtailivat vakuutuspetoksia

Kuva: Lehtikuva

03.07.2012 16:21 Joukko vakuutusyhtiö Tapiolan entisiä vahinkotarkastajia ja urakoitsijoita tuomittiin petoksesta 17 vahinkotapauksessa.

Espoon käräjäoikeus antoi vakuutuspetoksista tuomionsa viime perjantaina, kertoo Tapiola internetsivuillaan.

Tapiola teki jo vuonna 2008 tutkintapyynnön yhtiössä ilmitulleista epäselvyyksistä ja väärinkäytöksistä vahinkotarkastuksessa ja palo- sekä vesivahingoissa. Yhtiö halusi selvittää, huijasivatko Tapiolan entiset vahinkotarkastajat yhdessä urakoitsijoiden kanssa yhtiöltä korvauksia tekemättömistä ja ylihintaisista remonteista.

Kaikkiaan syytettyinä oli kaksi Tapiolan entistä vahinkotarkastajaa, rakennusvalvoja, viisi urakoitsijaa ja kahden urakoitsijan puolisot. Tutkintapyyntö koski yhteensä 20 tapausta, joista kolmessa tapauksessa syytteet hylättiin.

Vastaajista kaksi tuomittiin ehdottomaan vankeusrangaistukseen, muille määrättiin ehdollinen vankeusrangaistus tai sakkoja.

Yhteensä Tapiolalle määrättiin maksettavaksi korvauksia noin 215 000 euroa sekä oikeudenkäyntikulut.

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Keskustelua uutisesta

Lue kommentteja ja osallistu (40)

Lisää aiheesta
Tällainen on tyypillinen vakuutushuijari
Älä yritä tällaista huijausta
Vakuuttajien moraali kateissa
Tapiolalta lypsettiin rahaa vakuutuspetosten sarjassa
Vakuutushuijareille maksetaan kymmeniä miljoonia
Tapiola Pankki laskee prime-korkoaan
Puhelinmyynnin huijauksesta epäiltyjä uhkaa vankila

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Digitoday