Orion antoi positiivisen tulosvaroituksen
Kuva: Lehtikuva
03.07.2012 16:10 Lääkeyhtiö Orion parantaa kuluvan vuoden liikevaihto- ja liikevoittoarviotaan. Yhtiö ei kerro tiedotteessaan tulosnäkymiensä muuttumisen syytä.
Uuden näkymäarvion mukaan Orionin koko vuoden 2012 liikevaihto on hieman korkeampi kuin vuonna 2011. Helmikuussa julkistetussa viime vuoden tilinpäätöstiedotteessa yhtiö arvioi liikevaihtonsa pysyvän viime vuoden tasolla.
Orion odottaa nyt myös liikevoittonsa olevan hieman korkeampi kuin vuonna 2010, kun helmikuussa yhtiö ennakoi liikevoiton pysyvän vuoden 2010 tasolla.
Investointiarvionsa Orion piti ennallaan. Yhtiö arvioi edelleen, että konsernin investoinnit ovat noin 50 miljoonaa euroa ilman olennaisia yritys- tai tuotehankintoja.
Orionin vaihdetumpi B-osake lähti myönteisen tulosvaroituksen jälkeen nousuun. Noin kello 15.45 aikaan kurssi oli kohonnut 3,0 prosenttia 15,85 euroon.
Taloussanomat
Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.
Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Keskustelua uutisesta
Lue kommentteja ja osallistu (12)
Uusimmat uutiset
Lisää uutisia
^ Etusivulle
Uutislista |
Luetuimmat uutiset
Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä
Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta
Digitoday