8 300 euroa viikon työstä – ei riitä, sanovat lakkolaiset
Kuva: EPA/STEVE MORGAN
09.07.2012 19:36 Suomessa kiukkua aiheuttavat johtajien jättibonukset, Norjassa öljyduunareiden jättipalkat.
Norjassa koko öljyalaa uhkaa pysähtyminen työtaistelun vuoksi. Öljylauttojen työntekijät vaativat päästä eläkkeelle 62-vuotiaana, mutta moni norjalainen pitää vaatimusta kohtuuttomana.
Syy kiukkuun on ilmeinen. Öljynporauslautoilla keskipalkka on hieman vajaa miljoona norjan kruunua (noin 133 000 euroa) vuodessa. Töitä tehdään 16 viikkoa vuodesta. Se tekee yli 8 300 euroa viikossa.
– He ovat enimmäkseen miljonäärejä, jotka tekevät töitä vain 16 viikkoa vuodessa, joten on hiukan liikaa heiltä valittaa eläkkeistään, öljykaupunki Stavangerissa työskentelevä insinööri Leit Kjonnas kertoi Financial Timesille (FT).
Norja kamppailee saman väestön ikääntymisongelman kanssa kuin Suomikin, ja yrittää nostaa työntekijöiden eläkeikää. Öljyala on kuitenkin maalle kriittinen ja uhkaa pysähtyä tyystin, jos työnantajapuoli toteuttaa uhkauksensa työsulusta tänään puolilta öin.
Norjan öljymiehet ja -naiset puolustavat jo toista viikkoa jatkunutta lakkoiluaan alan rankkuudella ja tärkeydellä Norjalle.
– Ihmiset ovat periaatteessa heitelleet meitä kivillä kaduilla, mutta me olemme tehneet kovasti töitä tämän maan eteen, 58-vuotias öljymies Magnar Ingar Lunde kertoi FT:lle.
Keskustelussa on tosin huomautettu, että myös poliisit ja palomiehet tekevät raskasta ja vaarallista työtä Norjan eteen – huomattavasti pienemmällä palkalla ja kehnommilla eduilla.
Taloussanomat–Reuters
© Kaikki oikeudet pidätetään
Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Keskustelua uutisesta
Lue kommentteja ja osallistu (106)
Uusimmat uutiset
Lisää uutisia
^ Etusivulle
Uutislista |
Luetuimmat uutiset
Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä
Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta
Digitoday