Suurin osa säästökohteista löydetty Kreikassa
Pääministeri Antonis Samarasin luotsaama hallitus sopi leikkauksista. Kuva: ALKIS KONSTANTINIDIS
19.07.2012 17:16 Kreikan hallitus päässyt sopimukseen kahdesta kolmasosasta säästöjä, joita kansainväliset luotonantajat vaativat maksuja vastaan, kertoo talouslehti Financial Times. Hallinnon kuluja sekä julkisen sektorin palkkoja ja palkkioita alennetaan. Lisäksi eläkkeille asetetaan enimmäismäärä.
Koalitiohallituksen on tehtävä euron yhteensä 11,5 miljardin euron edestä säästöjä vuoden 2014 loppuun mennessä. Keskiviikkona sovittiin leikkauksista, jotka tuovat valtiolle noin 8 miljardin säästöt.
Kreikan valtiovarainministeriön mukaan lopuistakin säästöistä saadaan sovittua, ennen kuin Euroopan unionin, Euroopan keskuspankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n muodostama troikka saapuu neuvotteluihin Kreikkaan ensi viikolla.
Ennen troikan saapumista hallituspuolueiden oli myös hyväksyttävä 28 valtionyhtiön yksityistäminen. Kreikan valtio voisi saada myynneistä jopa 5 miljardin euron tulot, joilla lyhentää lainojaan.
Kreikan on myös yllettävä tavoitteisiin ja osoitettava edistystä vajeensa supistamisessa, ennen kuin se voi saada velkojiltaan helpotuksia lainaehtoihin.
Kreikka on toivonut myönnytyksiä, sillä sillä maan talouden uskotaan supistuvan tänä vuonna odotettua nopeammin, jopa yli 7 prosentin vauhtia. Vaje oli määrä saada tänä vuonna 6,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta.
Samalla pienempien hallituspuolueiden johtajat, sosialistisen Pasokin Evangelos Venizelos ja demokraattisen vasemmiston Fotis Kouvelis ilmaisivat huolensa kasvavasta työttömyydestä ja köyhyydestä.
– Jäljellä olevat leikkaukset on tehtävä julkisen hallinnon kuluista, ei palkoista, Kouvelis sanoi Financial Timesin mukaan.
Taloussanomat-Bloomberg
© Kaikki oikeudet pidätetään
Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Keskustelua uutisesta
Lue kommentteja ja osallistu (34)
Uusimmat uutiset
Lisää uutisia
^ Etusivulle
Uutislista |
Luetuimmat uutiset
Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä
Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta
Digitoday