Espanjalaiset matkailijat hylkäämässä Suomen

Espanjalaiset matkailijat innokkaina Helsingissä euroviisujen aikaan 2007. Kuva: Aleksi Kinnunen

19.07.2012 19:10 Samana päivänä, kun Suomen eduskunta pui Espanjan lainaohjelmaa, Tilastokeskuksesta tulee yllättävä tieto. Välimeren maiden turistien ja varsinkin espanjalaisten määrä vähenee Suomessa. Espanjalaisten yöpymisiä kirjattiin peräti 37 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna.

Ulkomaisten matkailijoiden yöpymisiä kirjattiin Tilastokeskuksen mukaan Suomen majoitusliikkeissä 389 000 vuorokautta toukokuussa 2012. Luku oli 7 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. 

Suurimmat vähennykset tulivat Välimeren maista. Espanjalaisten yöpymisiä kirjattiin 37 prosenttia ja italialaisten yöpymisiä 23 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Muiden tärkeimpien Suomeen suuntautuvien matkailijamaiden yöpymisten muutokset olivat maltillisempia.

Venäläisiä Suomi
kiinnostaa


Venäläisten yöpymisten määrän kasvu jatkui. Heille kirjattiin Suomen majoitusliikkeissä lähes 81 000 yöpymisvuorokautta, mikä oli viidenneksen enemmän kuin vuotta aiemmin.

Seuraavina olivat tilastossa ruotsalaiset ja saksalaiset. Ruotsalaiset yöpyivät 46 500 kertaa ja lisäystä vuodentakaisesta oli 3 prosenttia. 

Saksalaisten yöpymiset vähenivät 7 prosenttia ja heille kirjattiin 31 500 yöpymistä toukokuussa 2012.

Briteille ja yhdysvaltalaisille tilastoitiin majoitusliikkeissä lähes 20 000 yöpymisvuorokautta kummallekin. Brittien yöpymiset vähenivät 12 prosenttia, kun taas yhdysvaltalaisten yöpymiset säilyivät lähes viime vuoden toukokuun tasolla.

Norjalaisten yöpymiset lisääntyivät 12 prosenttia ja japanilaisten yöpymiset 3 prosenttia.

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Keskustelua uutisesta

Lue kommentteja ja osallistu (127)

Lisää aiheesta
Satoja tuhansia venäläisiä turisteja parissa viikossa
Turisti, pysy kaukana näistä kaupungeista
Näistä maista tulevat kauheimmat turistit
Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa
Urpilainen: "Olen erittäin tyytyväinen tulokseen"
Urpilainen: "Euroopan velkakriisi ei vietä lomaa"
Saksan parlamentti hyväksyi Espanjan pankkituen selvin luvuin
Espanjan mielenosoittajat: Ei enää säästöjä!
EU:sta liittovaltio vai ei?
Ovatko omatoimimatkaajat hylkäämässä Tallinnan?
Venäläiset tulevat! – helatorstaina Helsingin seudulle

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Digitoday