Espanjan mielenosoittajat: Ei enää säästöjä!

Tähän on totuttuva Espanjassa. Kuva: EMILIO NARANJO

19.07.2012 21:24 Kansalaiset protestoivat laajasti Espanjan hallituksen säästöohjelmaa vastaan. Torstaina järjestettiin Reutersin mukaan kymmeniä mielenosoituksia eri puolilla maata.

Espanjan pääministeri Mariano Rajoy ilmoitti viime viikolla 65 miljardin euron säästöohjelmasta. Säästöjen avulla pyritään saamaan maan hallintaan jatkuvasti kasvavaa julkista velkaa. Kovimmat säästöt koskevat maan 2,7 miljoonaa julkisen alan työntekijää.

Julkisen sektorin työntekijät olivatkin liikkeellä erityisesti maan pääkaupungissa, Madridissa. Maan suurimpien ammattiliittojen tavoitteena oli järjestää tänään yhteensä 80 mielenosoitusta eri puolilla maata.

Mielenosoittajat lauloivat Guantanamera-kappaleen sävelin: "Olemme saaneet tarpeeksemme säästöistä".

Espanjassa suunnitellaan jopa kiinteistöjen myyntiä maan ennätysankaran säästökuurin edistämiseksi. 

Reuters-Taloussanomat

© Kaikki oikeudet pidätetään

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Keskustelua uutisesta

Lue kommentteja ja osallistu (108)

Lisää aiheesta
Urpilainen: "Olen erittäin tyytyväinen tulokseen"
Hallitus antaa eduskunnalle tiedonannon Espanja-paketista
Hollantikin saattaa vaatia vakuuksia Espanjalta
Nyt puhuu vakuuksien kokoomuslainen äiti
Espanjan tukipaketti jakaa eduskuntaryhmät
Espanjalaispankkien ongelmaluotot paisuvat
Suomelle 3,6 miljardin euron riskit Espanja-paketista
Espanja sai lainaa lähes niin paljon kuin halusi
Urpilainen: "Euroopan velkakriisi ei vietä lomaa"
Espanjalaiset matkailijat hylkäämässä Suomen
Saksan parlamentti hyväksyi Espanjan pankkituen selvin luvuin
Espanja tukee maakuntia 12 miljardilla – Mistä rahat?
Euromaat sopivat Espanjan pankkituesta
Valencia haki apua – Espanjan korot rajuun nousuun
EU:sta liittovaltio vai ei?
Luottoluokittaja: Espanja on lähellä toisen hätäapupaketin pyytämistä
Espanja haluaa euroministerit pian koolle

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Digitoday