Jälleen karu arvio Nokian älypuhelimista
Kuva: Ville Männikkö/Bloomberg
27.07.2012 17:45 Tuoreen arvion mukaan Nokian osuus maailman älypuhelinmarkkinoista jatkoi laskuaan huhti-kesäkuussa. Sen sijaan Galaxy-puhelimilla rynnivä Samsung kasvatti siivuaan.
Matkapuhelinyhtiö Nokian osuus maailman älypuhelinmarkkinoista on kutistunut selvästi. Osuus putosi vuoden toisella neljänneksellä 6,6 prosenttiin, arvioi tutkimuslaitos IDC. Vuotta aiemmin osuus oli vielä 15,4 prosenttia.
Samaan aikaan etenkin korealaisvalmistaja Samsung on kasvattanut markkinaosuuttaan. Samsung ja Apple toimittavat yhdessä lähes puolet maailman älypuhelimista.
– Samsungista ja Applesta on tullut raskaan sarjan pelaajia maailman älypuhelinmarkkinoilla, vaikka niillä on hiukan erilainen lähestymistapa markkinoihin, kommentoi IDC:n analyytikko Kevin Restivo tiedotteessa. Hän viittaa Samsungin laajaan mallikirjoon, kun Apple nojaa vain yhteen tuotteeseen eli iPhoneen.
IDC:n mukaan Nokia toimitti huhti-kesäkuussa jälleenmyyjille yhteensä 10,2 miljoonaa älypuhelinta, kun niitä vuotta aikaisemmin toimitettiin vielä 16,7 miljoonaa kappaletta. Laskua kertyi vuodessa lähes 39 prosenttia.
Samsungilla kolmanneksen
markkinaosuus
Tänään osavuosikatsauksensa julkistaneen Samsungin älypuhelintoimitukset nousivat huhti-kesäkuussa 50,2 miljoonaan vuodentakaisesta 18,4 miljoonasta , mikä nostaa korealaisyhtiön markkinaosuuden 32,6 prosenttiin.
Amerikkalainen Apple toimitti puolestaan 26,0 miljoonaa puhelinta vuodentakaisen 20,4 miljoonan sijaan. Markkinaosuus oli 16,9 prosenttia. Edelliseen neljännekseen verrattuna myynti oli selvässä laskussa, kun kuluttajat odottavat jo iPhonen uusinta päivitystä syksyllä.
Älypuhelintoimitusten
kasvu 42 prosenttia
Tutkimuslaitos IDC:n mukaan valmistajat toimittivat toisella neljänneksellä yhteensä 153,9 miljoonaa älypuhelinta, kun toimitukset vuotta aiemmin olivat 108,3 miljoonaa. Vaikka kasvua kertyi 42,1 prosenttia, oli se hitainta sitten vuoden 2009 neljännen neljänneksen.
Koko matkapuhelinmarkkina kasvoi viime vuoden huhti-kesäkuusta tämän vuoden huhti-kesäkuuhun vain prosentin 406,0 miljoonaan puhelimeen.
Markkinoiden ykkönen eli Samsung toimitti yhteensä 97,8 miljoonaa puhelinta, kun viime vuonna määrä oli 75,4 miljoonaa. Markkinaosuus oli 24,1 prosenttia.
Samsungin taakse jäänyt Nokia joutui tyytymään 83,7 miljoonaan puhelimeen. Vuotta aiemmin toimitukset olivat 88,5 miljoonaa. Nokian markkinaosuus jäi 20,6 prosenttiin.
Applen toimitukset nousivat 26,0 miljoonaan 20,4 miljoonasta, millä heltisi 6,4 prosentin osuus koko matkapuhelinmarkkinasta.
Sami Noponen
Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.
Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Keskustelua uutisesta
Lue kommentteja ja osallistu (44)
Uusimmat uutiset
Lisää uutisia
^ Etusivulle
Uutislista |
Luetuimmat uutiset
Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä
Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta
Digitoday