YK:n asekauppasopimus karille, "aselobbarit takana"

Kuva: Matti Remes

28.07.2012 09:50 Neuvottelut kansainvälisestä asekauppaa rajoittavasta sopimuksesta päättyivät ilman tulosta Yhdistyneissä kansakunnissa. Yhdysvallat, Venäjä ja Kiina ilmoittivat haluavansa vielä lisäaikaa.

Britannian yleisradion BBC:n kirjeenvaihtaja kuvasi tunnelmia "lamaantuneiksi" kuukauden kestäneiden intensiivisten neuvoitteluiden epäonnistuttua aivan.

Neuvottelujen puheenjohtaja Robert Garcia Morita uskoi silti edelleen, että sopimukseen voidaan päästä vielä loppuvuonna.                                         
Tarvitsemme sopimuksen, ja myös saamme sellaisen, Morita vakuutti BBC:n mukaan.

Myös muun muassa YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon ja ihmisoikeusjärjestö Amnesty ilmaisivat turhautumisensa lopputulokseen.

– Kun maailmassa kuolee aselliseen väkivaltaan yksi ihminen joka minuutti, suurvalloilla on tehtävänsä hoidettavana, Amnestyn pääsihteeri Salil Shetty sanoi.

– Pesidentti [Barack] Obama on pyytänyt lisäaikaa. Paljonko aikaa hän oikein tarvitsee?

Eräiden YK-edustajien mukaan sopimuksen karitumiseen vaikutti Yhdysvaltain asejärjestöjen voimakas painostus presidentinvaalien alla.

Loppuviikolla 51 aseiden kanto-oikeutta puolustavan yhdysvaltalaisen senaattorin ryhmä uhkasi kumota jokaisen sopimuksen, joka rajoittaisi oikeutta.

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Keskustelua uutisesta

Lue kommentteja ja osallistu (60)

Lisää aiheesta
USA:ssa yksi lahja ylsi tänä vuonna ylitse muiden – ase
Onko Ruotsi tässäkin maailman huipulla?
HS: ”Pulloveden vientiä säädellään tarkemmin” – YK puuttuu tyrannien asekauppaan
Työttömyyskorvausten haun kasvu hidastui USA:ssa
Puolustusministeriö puolustautuu asevientisopassa
Löysäksi moitittu asekauppasopimus voi syntyä ensi yönä
YK hyväksyi sopimuksen – "Ei enää aseita pahiksille"

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Digitoday