Suomalaiset autot saastuttavat yhä liian paljon
Kuva: Roni Rekomaa/Lehtikuva
02.08.2012 15:28 Suomen autokannan päästöt pienenevät hitaasti. Suomen voikin olla vaikeaa saavuttaa jo muutaman vuoden päässä häämöttäviä päästötavoitteita, toteaa Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi.
Suomessa ensirekisteröityjen henkilöautojen hiilidioksidipäästöt ovat yhä korkeammalla kuin muualla Euroopassa. Tieto käy ilmi Liikenteen turvallisuusviraston Trafin tilastoista.
Trafin mukaan suomalaisen ensirekisteröidyn auton hiilidioksidipäästöt olivat alkuvuonna keskimäärin 142 grammaa kilometriä kohti. Luku pienentyi viime vuoden alusta neljä grammaa.
– Suomessa hidas siirtyminen vähäpäästöisempiin autoihin tekee päästötavoitteiden saavuttamisen haastavaksi, Trafi toteaa tiedotteessaan.
Suomi on yhä kaukana EU:n asettamista tavoitteista. EU:n mukaan uuden autokannan keskimääräiset hiilidioksidipäästöt pitäisi olla 130 g/km vuonna 2015 ja 95 g/km vuonna 2020.
Muun muassa Tanskan, Belgian, Ranskan, Maltan, Irlannin, Alankomaiden ja Portugalin ensirekisteröidyt autot alittivat vuoden 2015 tavoitteen jo viime vuonna.
EU:n alueella köröttelevä ensirekisteröity auto tuprutteli viime vuonna keskimäärin 135,7 grammaa hiilidioksidia ilmakehään. Vuoteen 2010 verrattuna päästöt vähenivät 3,3 prosenttia.
Taloussanomat
Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.
Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Keskustelua uutisesta
Lue kommentteja ja osallistu (141)
Uusimmat uutiset
Lisää uutisia
^ Etusivulle
Uutislista |
Luetuimmat uutiset
Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä
Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta
Digitoday