Avustaako CIA Syyrian kapinallisia?

Kuva: AP / Lehtikuva

02.08.2012 20:35 Syyrian hallituksen joukkojen ja kapinallisten väliset taistelut jatkuvat kiivaina. Uutistoimisto Reutersin saamien tietojen mukaan CIA:lla olisi lupa auttaa Syyrian oppositiota taistelussa maan johtajaa Bashar al-Assadia vastaan.

Uutistoimisto Reutersin saamien tietojen mukaan Yhdysvaltain presidentti Barack Obama olisi allekirjoittanut kapinallisten avustamiseen valtuuttavan salaisen sopimuksen, johon avustaminen perustuu.

Salainen koulutuskeskus sijaitsee Reutersin mukaan Turkissa. Aseiden toimittamisesta leirille vastaavat Turkin lisäksi Qatar ja Saudi-Arabia. CIA:n mukaantulon avulla pyrittäisiin estämään terroristijärjestö Al-Qaidaa saamasta jalansijaa Syyriassa.

Pelkkiä huonoja
uutisia Syyriasta


YK:n ja Arabiliiton Syyria-lähettiläs Kofi Annan jätti tehtävänsä tänään. Annanin mukaan YK:n turvallisuusneuvoston jäsenmaat ovat keskittyneet toistensa sättimiseen ja syyllisten etsimiseen sen sijaan, että ne yrittäisivät saada rauhaa Syyriaan.

Sodan runtelemaa maata uhkaa nälänhätä. Jopa kolme miljoonaa ihmistä tarvitsee pian ruoka-apua Syyriassa.

Reuters-Taloussanomat

© Kaikki oikeudet pidätetään

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Keskustelua uutisesta

Lue kommentteja ja osallistu (36)

Lisää aiheesta
Arabiliitto kovensi otteitaan Syyrialle
YK:n yleiskokous tuomitsi Syyrian
CNBC: Ranska väittää Syyrian valehtelevan tulitauosta
Guardian: Syyria estelee YK:n tarkkailijoiden liikkumista
"Taskukokoinen öljyjätti" Syyria ratkaisee kohtalonsa Aleppon taistelussa
Asekauppasopimuksesta neuvotellaan: Valmista "joko nyt tai ei koskaan"
Kolme miljoonaa tarvitsee ruoka-apua Syyriassa
Syyria-lähettiläs Kofi Annan jätti tehtävänsä
Syyrian armeija tappoi yöllä kymmeniä Hamassa
Yle: Ahtisaari ehdolla Syyrian neuvottelijaksi?
Syyrian Aleppon asukkaat jäävät tulituksen armoille
Syyrian armeija aloitti hyökkäyksen Aleppoon
"Syyrian kriisi ei lopu Iranin aloitteen avulla"
Hänestäkö uusi rauhanvälittäjä Syyrian kriisiin?
Syyrian Bashar al-Assadin valta romahtamassa?
Syyrian sota kiihtyy – ihmisoikeusloukkaukset lisääntyvät
Syyrian Bashar al-Assad tarrasi jo viimeiseen oljenkorteensa?
Turkki: Kohta ei enää tilaa Syyrian pakolaisille
Romney Obamasta: "USA tapahtumien armoilla Lähi-idässä"
Kun EU leimaa asiakirjan "erittäin salaiseksi"
CIA:n pääjohtaja eroaa syrjähypyn vuoksi
Syyria syöksyy täyteen romahdukseen
Kaksi vuotta vallankumousta
Miljardööri toruu: Suomikin avitti CIA-muilutuksissa

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Digitoday