Lehtitieto: EKP pelasti Kreikan vararikolta – salli neljän miljardin lisälainat
Kuva: REUTERS/Yannis Behrakis
04.08.2012 11:27 Saksalaisen Die Welt -lehden mukaan euroalueen keskuspankki päätti torstaina ohjauskoron lisäksi myös sallia Kreikan ottavan neljä miljardia euroa lisää lainaa, ja pelasti näin maan vararikolta.
Euroalueen keskuspankki EKP on pelastanut Kreikan vararikolta ainakin toistaiseksi, saksalainen sanomalehti Die Welt kertoo lauantain numerossaan.
EKP on mahdollistanut Kreikan keskuspankin ylimääräiset hätälainat valtiolle ja varmistanut näin, että Kreikan väliaikainen rahoitustarve täyttyy, lehti kertoo.
EKP:n neuvosto sopi lehden mukaan torstaisessa korkokokouksessaan nostavansa Kreikan keskuspankin maalta vastaanottamien lyhytikäisten velkapaperien ylärajaa. Kreikan keskuspankki antaa velkapaperien vastineeksi maalle hätälainaa.
Tähän saakka Kreikan keskuspankki on saanut ottaa lyhytikäisiä velkapapereita valtiolta vastaan kolmen miljardin euron edestä, mutta nyt tätä rajaa on Die Weltin tietojen mukaan nostettu seitsemään miljardiin euroon. Lehti pohjaa tietonsa lähteisiinsä EKP:n sisällä.
EKP:n päätös mahdollistaa Kreikan valtion ottavan siis jopa neljä miljardia euroa lisää lainaa. Tämän pitäisi saksalaislehden mukaan auttaa Kreikkaa pysymään maksukykyisenä siihen saakka, kunnes EU-komission, EKP:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n muodostama troikka päättää Kreikan seuraavan hätärahoituserän maksamisesta syyskuussa.
EKP ei ole kommentoinut lehtiväitteitä.
Taloussanomat-Reuters
© Kaikki oikeudet pidätetään
Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Keskustelua uutisesta
Lue kommentteja ja osallistu (421)
Uusimmat uutiset
Lisää uutisia
^ Etusivulle
Uutislista |
Luetuimmat uutiset
Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä
Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta
Digitoday