Metsäkonevalmistaja Keslan tulos heikkeni

07.08.2012 10:22 Metsäkonevalmistaja Keslan tulos oli laskussa tilivuoden toisella neljänneksellä ja jäi tappiolliseksi.

Tulos ennen veroja jäi 0,2 miljoonaa euroa tappiolle, kun se vuotta aiemmin oli 0,7 miljoonaa euroa voitollinen. Osakekohtainen tulos laski 0,16 eurosta -0,6 euroon.

Liikevoittoa kertyi 0,2 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 0,8 miljoonaa euroa.

Liikevaihto laski 10,1 miljoonaan euroon vuodentakaisesta 11,5 miljoonasta eurosta.

Keslan mukaan Euroopan rahoituskriisi ja talouskasvun heikkeneminen ovat heijastunee kysyntää heikentävästi myös konepajajärjestelmien liiketoimintaan.

Euroopan rahoituskriisin, epävarmojen talousnäkymien sekä ohentuneen tilauskannan seurauksena Keslan odotukset tälle vuodelle 2012 ovat viime vuotta heikommat.

Konsernin liikevaihdon odotetaan jäävän alle viime vuoden tason ja liikevoiton jäävän selvästi viime vuodesta.

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Kommentoi uutista

Lisää aiheesta
Kesla paransi heinä–syyskuussa
Kesla aikoo lomauttaa henkilöstönsä ensi vuonna
Kesla saattaa lomauttaa koko henkilöstönsä
Keslan tulos heikkeni – lomauttaa kahdella tehtaalla

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Digitoday