Kilpailuvirasto lupaa selvittää Lemminkäisen betonikaupan

Kuva: Lehtikuva

07.08.2012 10:56 Kilpailuvirasto aloittaa tutkimuksen yrityskaupassa, jossa rakennuskiviä toimittava Rudus hankki rakennusyhtiö Lemminkäisen betoniliiketoiminnan.

Kilpailuvirasto selvittää, estääkö Ruduksen ja Lemminkäisen välinen yrityskauppa olennaisesti tehokasta kilpailua Suomen markkinoilla.

Kilpailuvirasto epäilee, että kaupalla pyritään luomaan Rudukselle määräävä markkina-asema tai vahvistetaan sitä.

Lemminkäinen kertoi noin kuukausi sitten, että se aikoo myydä betoniliiketoimintansa Rudukselle. Kauppahinnaksi kerrottiin 55 miljoonaa euroa, josta Lemminkäiselle kirjataan jopa 20 miljoonan euron myyntivoitto.

Selvityksen jälkeen kilpailuvirasto joko hyväksyy kaupan sellaisenaan, määrätä ehtoja sen hyväksymiselle tai esittää, että markkinaoikeus kieltää kaupan. Ratkaisu saadaan kolmen kuukauden sisällä.

Kilpailuviraston eilen antamaan päätökseen sisältyy lukuisia osapuolten liikesalaisuuksia ja päätös voidaan julkaista vasta sen jälkeen, kun liikesalaisuudet on poistettu.

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Keskustelua uutisesta

Lue kommentteja ja osallistu (5)

Lisää aiheesta
Lemminkäisen tulos parani selvästi
Lemminkäinen irtisanoo jopa 300 työntekijää
YIT ja Lemminkäinen yhdessä ydinvoimaloita rakentamaan
Lemminkäinen nappasi 11 miljoonan euron urakat Kuopiosta
Lemminkäinen nappasi 16 miljoonan euron palvelutalourakat Kotkasta
Lemminkäinen sanoutuu irti rasistisista videoista
Lemminkäiselle mittava päällystysurakka Finavialta
Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
Lemminkäinen myy betonibisneksensä voitolla

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Digitoday