Väitös: Poliittinen väkivalta ei hetkauta Ghanan valuuttamarkkinoita

Nigerian öljyalueilla on ollut toistuvasti etnisiä konflikteja. Kuva: EPA/GEORGE ESIRI

08.08.2012 19:55 Uutiset poliittisesta väkivallasta eivät vaikuta Ghanan valuuttamarkkinoihin, mutta osakemarkkinoiden tuotot voivat kärsiä poliittisesta väkivallasta. Tuoreesta väitöksestä käy myös ilmi, että Nigeriassa poliittisen väkivaltaan liittyvät uutiset vaikuttavat sekä osake- että valuuttamarkkinoihin.

Poliittiseen väkivaltaan liittyvät uutiset vaikuttavat Ghanassa osakemarkkinoihin, mutta valuuttamarkkinoille häiriöitä ei tule. Nigeriassa sen sijaan poliittiseen väkivaltaan liittyvät huonot uutiset vaikuttavat sekä osake- että valuuttamarkkinoihin, käy ilmi huomenna torstaina Vaasan ruotsalaisessa kauppakorkeakoulussa väittelevän Saint Kuttun väitöskirjasta.

Afrikan osakemarkkinoita tutkinut Kuttu sanoo, että etniseen väkivaltaan liittyvät uutiset vaikuttavat puolestaan Ghanan osakemarkkinoiden ja Nigerian valuuttamarkkinoiden tuottoon. Vaikka poliittinen väkivalta ei vaikuta Ghanan valuuttamarkkinoiden tuottoihin, valuuttamarkkinoiden volatiliteetti eli kurssivaihtelu on kuitenkin herkkä poliittiseen väkivaltaan liittyville uutisille. Kuttu analysoi tutkimuksessaan päivittäisiä vaihtokursseja ja pörssien osakeindeksejä.

Kuttu tarjoaa yllätyksettömän politiikkasuosituksen sekä Ghanalle että Nigerialle: vähentäkää väkivaltaa, jotta ulkomaiset sijoittajat kiinnostuvat maasta. Hänen mukaansa maat voivat myös harkita osakemarkkinoiden yhdistämistä, koska ovat toisiaan lähekkäin ja niiden oikeusjärjestelmät ovat toistensa kaltaisia.

Tällä hetkellä maiden poliittinen tilanne kuitenkin poikkeaa toisistaan. Ghana on tunnettu yhtenä Afrikan vakaimmista valtioista, Nigeriassa etniset konfliktit ovat arkipäivää erityisesti öljyntuotantoalueilla.

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Keskustelua uutisesta

Lue kommentteja ja osallistu (5)

Lisää aiheesta
Älä matkusta tänne
Maailman 10 huonointa taloutta listattu
Vanha matkapuhelimesi voi päätyä hyviin tai tosi huonoihin käsiin
Kolme asiaa tekee kehittyvästä maasta kiinnostavan
Konecranesille nosturitilaus Länsi-Afrikan Togosta
Ihmiskunnan viljasiiloissa vain murut jäljellä
"Moni organisaatiomuutos on täysin tarpeeton"

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Digitoday