Saako töissä katsoa olympialaisia?
Tuuli Petäjä on tuonut toistaiseksi Suomen ainoan olympiamitallin. Jos kilpailun halusi nähdä, monen oli katsottava televisiota työajalla. Kuva: Jussi Nukari
09.08.2012 13:54 Miten on, onko hyväksyttävää katsoa arvokisoja työajalla? Selvitimme, miten työpaikoilla asiaan suhtaudutaan. Olympialaiset kiinnostavat suomalaisia – tosin juuri siellä ne eivät näy, missä odottaisi.
Töissä ollaan töitä varten, eikä aikaa sovi käyttää edes olympialaisten seuraamiseen. Tai niin suomalaisilla työpaikoilla tomerasti vakuutetaan. Käytännössä penkkiurheilijoille ja atleettisten kehojen ihailijoille tuntuu riittävän ymmärrystä.
Miten pomot sitten reagoisivat, jos yllättäisivät alaisensa juurtuneena vastaanottimen ääreen?
Ainakin vakuutusyhtiö Fennian vs. henkilöstöjohtaja Matti Heiskanen puuttuisi asiaan. Lempeästi toki.
– Todennäköisesti sanoisin, että eiköhän niitä kisoja nyt riittävästi ole seurattu.
Kisojen katseleminen onnistuu tosin myös vaivihkaa netistä omalla työpisteellä, joten kiinni jäämisen vaara on pieni, Heiskanen huomauttaa.
Hän ei kuitenkaan paheksuisi työntekijää, joka ruudun ohi kulkiessaan seisahtuu seuraamaan erityisen jännittävää suoritusta. Ei vaikka muutama työkaveri tarttuisi seuraksi, sillä siinä sivussa kehittyy työpaikan yhteishenki.
Samaa mieltä on metsäkoneita valmistavan Ponssen henkilöstöjohtaja Paula Oksman.
– Olympialaiset ovat tämänkesäisen sään lisäksi hyvä lisä small talkiin, Oksman sanoo.
Suurin osa Ponssen työntekijöistä tosin ahertaa tehtaissa, joissa kisojen vahtaaminen työaikana ei käytännössä onnistuisikaan.
Toisinaan kisoista järjestetään silti leikkimielisiä veikkauksia. Välillä niihin osallistutaan Ponssen tytäryhtiöistä ympäri maailmaa. Oksmanin mukaan kansainvälisiä urheilutapahtumia voikin käyttää yhteishengen nostattamiseen ja yhteydenpitoon muutenkin kuin liikeasioissa.
Urheilukaupassa kisoja
ei edes huomaa
Urheiluvälineitä myyvässä Stadiumissa olympialaiset näkyvät vain taukohuoneessa, Suomen maajohtaja Jaakko Soini kertoo.
Useimmissa taukohuoneissa telkkarit on, ja niissä kisoja seurataan. Varsinaiselle työajalle katselua ei voi venyttää etenkään kiireiseen kesäaikaan, eikä kiinnostusta joka lähdön jännittämiseen välttämättä olisikaan.
Soinin mukaan nuoret myyjät tarkistavat tuloksia tauoilla, ja ruudun ääreen liimaudutaan lähinnä tärkeiden finaalien aikaan. Ja kaikkein intohimoisimmat penkkiurheilijat ovat toivoneet tärkeimmät kisapäivät vapaaksi.
Myymälöissä on kyllä tv-ruudut, mutta niissä pyörii pohjoismaiden Stadiumien yhteisen kanavan sisältö.
Ennen suurempia kisoja Stadiumissa on mietitty, pitäisikö mainokset ja filmikoosteet vaihtaa kilpailuihin. Käytännössä se olisi kuitenkin hankalaa, kun lähetykset hyppivät kanavalta toiselle ja myyjän pitäisi olla valmiina vaihtamaan kanavaa aina oikeaan aikaan.
– Mentiin asiakkaan edun mukaan. Eivätkä asiakkaat ole sitä erityisesti pyytäneetkään, Soini sanoo.
Laura Manninen
Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.
Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Keskustelua uutisesta
Lue kommentteja ja osallistu (38)
Uusimmat uutiset
Lisää uutisia
^ Etusivulle
Uutislista |
Luetuimmat uutiset
Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä
Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta
Digitoday