Ruotsin Borg: Taloutemme kestää Euroopan kriisit
Kuva: Reuters
09.08.2012 14:48 (päivitetty: 09.08.2012 15:48) Ruotsin talous on jopa vahvemmalla uralla kuin aiemmin on ennakoitu. Maan talouden vastustuskyky maailmantaloudessa ja Euroopassa leviävää epävarmuutta vastaan on arvioitua parempi, valtiovarainministeri Anders Borg sanoi tänään.
Borgin mukaan epävakaus näyttää taloudessa jatkuvan markkinoiden huomion keskittyessä Espanjaan ja Italiaan. Hän ei näe vallitsevaan kriisiin nopeita helpotuksia.
– Epävarmuus jatkuu Euroopassa. Näkymät osoittavat taloudessa laskusuuntaan, eikä yksittäisistä kokouksista tai päätöksistä ole realistista toivoa pelastusta, Borg sanoi.
Ruotsilla on valtiovarainministerin mukaan erittäin hyvät edellytykset selviytyä vaikeassa tilanteessa.
– Meillä on turvamarginaaleja heikomman kehityksen varalta ja toimintavapautta panostaa enemmän pidemmän aikavälin investointeihin, Borg sanoi.
Hän muistutti, että Ruotsin talous on riippuvainen viennistä etenkin Pohjois-Euroopan maihin. Eteläisen Euroopan kriisimailla on pienempi painoarvo maan viennissä.
Taloussanomat
Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.
Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Keskustelua uutisesta
Lue kommentteja ja osallistu (42)
Uusimmat uutiset
Lisää uutisia
^ Etusivulle
Uutislista |
Luetuimmat uutiset
Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä
Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta
Digitoday