Kiristääkö hermoja? Näin selviydyt yt-neuvotteluista
Kuva: Lars Holm/Taloussanomat
15.08.2012 06:04 Yt-neuvotteluja on luvassa syksyllä monessa firmassa – ikävä kyllä. Työntekijän hermot kiristyvät tiukalle, kun neuvottelut ja epävarmuus venyvät kuukausiksi. Näin pidät pääsi kylmänä, kertovat yt:t kokenut työntekijä, työpsykologi ja työsuojeluvaltuutettu.
–—Pahinta on odotus, kertoo ison firman yt-neuvottelut kokenut työntekijä. Hän ei halua esiintyä jutussa omalla nimellään eikä julkistaa entisen työpaikkansa nimeä.
Huhut saneerauksista kiersivät suuren ja kansainvälisen yrityksen käytävillä jo kuukausia ennen yt-neuvotteluja. Työntekijöiden osaksi jäi miettiä, pitääkö se ja se juttu paikkaansa.
Työtehtävät rullasivat miten kuten eteenpäin.
–—Omalla kohdalla työnteko kyllä vaikeutui huomattavasti. Ajatukset karkailivat siihen, kannattaako minun kamalasti tähän nykyiseen työhön panostaa, anonyymi yt-selviytyjä kertoo.
Ihmiset reagoivat eri tavoin. Suurin osa halusi tehdä työnsä hyvin, mutta ei yrityksestä huolimatta pystynyt siihen. Se harmitti työntekijöitä itseäänkin.
Osa “tiputti hanskat”.
–—He eivät sitten tehneet enää mitään. Aina kuuli ja näki, että oli henkilöitä, jotka reagoivat niin.
Kollegat eivät tehneet asiasta numeroa.
Yksi vetäytyy,
toinen keskustelee
Työpsykologi Tiina Saarelma-Thiel Työterveyslaitokselta kertoo, että kun yt:t ovat päällä, työntekijän kannattaa varmistaa, että hän saa kaiken mahdollisen tiedon neuvottelujen tilanteesta.
–—Ehkä kaikkein tärkeintä yksilön selviytymisen kannalta on, että pystyy ymmärtämään, mistä on kysymys. Oman henkisen tasapainon kannalta on olennaista, että pystyy tulkitsemaan, miksi näin tehdään ja miten se vaikuttaa minuun, työtovereihin ja työyhteisöön, Saarelma-Thiel sanoo.
Myös keskustelu ja asioiden jäsentely parantavat oloa.
–—Siinä tilanteessa ei ehkä kannata vetäytyä. Kannattaisi yrittää keskustella toisten mahdollisten irtisanottavien tai esimiehen kanssa, jos heihin saa kontaktia.
Kaikille keskustelu ei ole luontevaa. Anonyymi yt-selviytyjä kertoo, kuinka hänen työpaikallaan ihmiset jakautuivat kahteen leiriin.
–—Jotkut kollegat, joiden kanssa oli vuosia tehty töitä, vetäytyivät. He mieluummin miettivät itsekseen. Sitten oli sellaisia, jotka mielellään keskustelivat ja hakivat tukea vanhoilta kollegoilta, hän sanoo.
Makeistehdas Leafin Auran tehtaan työntekijät saivat apua liitolta, kun yt-neuvottelut veivät keväällä työpaikan 131 ihmiseltä. Tehdas päätettiin sulkea ensi vuoden helmikuun alussa. Siihen asti töitä vielä on.
–—Se oli hyvin raskasta aikaa, ja tietoa oli saatavilla aika vähän. Meille oli eniten apua omilta liitoilta eli Suomen elintarviketyöläisten liitolta ja Palvelualojen ammattiliitto Pamilta, kertoo Leafin Auran työsuojeluvaltuutettu Tuomo Tiensuu.
Liitot neuvoivat, miten yt-neuvotteluissa toimitaan, minkälaiset sopimukset ovat lainvoimaisia ja niin edelleen.
”Sitä tulee
vähän sätkyksi”
Työpaikalla jylläävät yt-neuvottelut eivät unohdu kotona.
–—Oma keskittymiskyky heikkenee ja sitä on lyhytjännitteisempi. Sitä tulee vähän “sätkyksi”, kuvailee anonyymi yt-selviytyjä.
Työpsykologi Saarelma-Thiel neuvoo yt-neuvotteluissa kärvistelijää ottamaan asioihin etäisyyttä ja miettimään, miltä elämä näyttää sitten joskus, kun pöly on laskeutunut.
Myrskyn silmässä tilanne tuntuu helposti synkemmältä kuin se todellisuudessa onkaan.
–—Voi miettiä, miten tärkeää tämä työ itse asiassa minulle on. Miltä oma elämä näyttää vaikka kahden vuoden kuluttua? Onko silloin vielä yhtä hirveää, vai olenko päässyt tästä yli?
Ahdistusta voi purkaa vapaa-ajalla harrastusten ja läheisten ihmisten kanssa.
–—Joku menee juoksemaan, joku toinen nojaa toisen olkapäähän. On erilaisia keinoja.
Myös työterveyshuollossa voi monesti käydä juttelemassa.
Älä tee
näin
Vaikka tunteet käyvät kuumina, siltoja ei kannata polttaa takanaan, neuvoo Saarelma-Thiel.
–—Tunnekuohussa saattaa helposti mennä sanomaan asioita, mitkä voivat harmittaa jälkikäteen, hän sanoo.
Työntekoa olisi hyvä yrittää jotenkin jatkaa yt-neuvotteluiden aikana.
–—Tuskin ”hanskat tiskiin” on koskaan hyvä neuvo.
Myös terveet elämäntavat tuovat voimia. Alkoholi ja valvominen väsyttävät varmasti.
Työpaikan ilmapiiri voi tulehtua, jos aletaan kilpailla vähistä työpaikoista ja mustamaalata kollegoita. Aina näin ei onneksi käy, kertoo anonyymi yt-selviytyjä.
–—Olen kuullut, että tulee kilpailutilanteita, että mun täytyy tässä tsempata. Olen ehkä onnekas, itse en ole kokenut, että olisi tarvinnut alkaa kilpaileman kenenkään kanssa.
Leafilläkään työntekijöiden keskinäinen ilmapiiri ei kärsinyt.
–—Ei se ainakaan huonompaan mennyt, porukasta melkein tuli yhtenäisempi, Leafin työsuojeluvaltuutettu Tuomo Tiensuu sanoo.
Työnteko jatkuu, vaikka tiedossa on, että tehdas suljetaan helmikuun alussa.
–—Suomalainen on niin paljon hullu, että se tekee loppuun asti, oli mikä oli. Sitä vaan yritetään jaksaa ja katsotaan, mitä tapahtuu, Tiensuu summaa rankan vuoden.
Lopulta helpotus
koittaa
Riipivän epävarmuuden jälkeen yt-neuvottelujen päättyminen on yleensä helpotus, oli lopputulos mikä tahansa. Näin kävi myös anonyymin yt-selviytyjän työpaikalla.
Työntekijöille tarjottiin erilaisia vaihtoehtoja, kuten irtisanomisia ja eropaketteja.
Anonyymi yt-selviytyjä valitsi eropaketin.
–—Kun on oikeasti ulkona, pystyy alkaa rentoutua ja nähdä kevyemmin sen asian. On kauhean raskasta olla yrityksessä sisällä, kun tietää, että työ tulee päättymään, hän kertoo.
Ihminen ei kuitenkaan ole robotti, muistuttaa työpsykologi Saarelma-Thiel.
–—Kun työsuhde päättyy pakon edessä, uusiin opintoihin tai työnhakuun ei yleensä heti löydy voimia. Se, kuinka kauan toipuminen kestää, riippuu ihmisestä ja siitä, kuinka tärkeää työ on hänelle ollut. Helposti menee viikoista kuukausiin.
Näin kävi anonyymille yt-selviytyjälle.
–—Se oli itsellekin yllätys, että palautuminen ei tapahdu kuukaudessa eikä kahdessa. Keskittymiskyky ja pieni energianpuute jäivät vaivaamaan aika pitkäksi aikaa.
Myös Leafillä päätös tehtaan sulkemista oli raskas mutta tavallaan helpotus.
–—Olihan sitä odotettu ja pelätty siitä asti, kun Turun Leaf loppui viitisen vuotta sitten, sanoo työsuojeluvaltuutettu Tuomo Tiensuu.
Tiensuu on pahoillaan nuorempien työntekijöiden puolesta, jotka ovat hankkineet alueelta taloja. Lähistöllä ei ole muita vastaavia työpaikkoja. Tiensuu itse saattaa päästä jo eläkeputkeen.
Joillekin leafiläisille saattaa löytyä jatkoa vähäksi aikaa. Loka–marraskuussa yhtiö järjestää kurssituksia, ja jatkosta saadaan enemmän tietoa.
Sittenkin ihan
tavallinen tapaus
Anonyymi yt-selviytyjä kertoo saaneensa entiseltä työnantajaltaan paljon apua koulutukseen ja urasuunnitteluun yt-neuvottelujen yhteydessä. Isolla firmalla oli resursseja.
Sen sijaan te-toimistosta oman alansa erikoisosaaja ei kokenut saaneensa apua juuri muuhun kuin “byrokratian kukkasiin”. Hän uskoo, että nuoremmalle työntekijälle palveluista voisi olla enemmän hyötyä.
Hiukan perspektiiviä te-toimisto silti toi.
–—Kerroin koko tarinani virkailijalle ja sanoin, että olen vähän tällainen erikoinen tapaus, selviytyjä muistelee.
–—Virkailija vastasi, että voi kuule, teitä on tuhansia. Rupesi oikein naurattamaan, että en olekaan erikoinen, vaan ihan tällainen tavallinen tapaus.
Saara Vartiainen
Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.
Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Keskustelua uutisesta
Lue kommentteja ja osallistu (51)
Uusimmat uutiset
Lisää uutisia
^ Etusivulle
Uutislista |
Luetuimmat uutiset
Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä
Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta
Digitoday