Hiljaiset ja ujot ovat uusia työelämän sankareita

Kuva: Arijukka Turtiainen

17.08.2012 19:57 Työhyvinvoinnin yhdysvaltalainen asiantuntija Susan Cain puolustaa hiljaisia työelämässä. Juuriharja Consulting Group Oy:n konsultti Meri Vehkaperä kertoo Taloussanomille, että hiljaisilla ja ujoilla on paljon annettavaa työelämässä.

Princetonin yliopistosta ja Harvardin oikeustieteellisestä valmistunut Susan Cain puolustaa hiljaisia työelämässä. Yritysjuristina Wall Streetillä ja mm. neuvottelutaitojen valmentajana työskennellyt Cain on kirjoittanut teoksen Quiet: The Power of Introverts in a World That Can't Stop Talking.

Teos on suomennettu nimellä Hiljaiset - introverttien manifesti. (Avain 2012).

Teos nosti ilmestyessään innostusta työhyvinvoinnin asiantuntijoiden joukossa. Satojen henkilöhaastattelujen pohjalta Cain pyrkii osoittamaan, kuinka väärinymmärrettyjä hiljaiset ovat.

Ulospäin suuntautuneisuus on länsimaissa ihanne. Esiintymishalua, tiimihenkeä ja ulospäin suuntautuneisuutta kannustetaan työpaikoilla.

Kaikilla on
annettavaa työelämässä


Juuriharja Consulting Group Oy:n konsultti Meri Vehkaperä kertoo Taloussanomille, että nykyajan työrytmi korostaa usein sosiaalisuutta.

Hiljaisilla ja ujoilla on hänen mukaansa paljon annettavaa työelämässä.

– Introvertit voivat menestyä jopa myyntitehtävissä hyvin esimerkiksi kuuntelemisen taitonsa ansiosta, mutta jos he joutuvat jatkuvasti toimimaan itselleen vieraassa, hyvin sosiaalisessa roolissa, se saattaa olla pitkällä aikavälillä kuluttavaa, hän sanoo.

– Ekstrovertit eli ulospäin suuntautuneet sen sijaan saavat usein energiaa sosiaalisista tilanteista ja vuorovaikutuksesta.

Vehkaperä arvioi, että työelämässä pitää uskaltaa arvostaa erilaisia persoonallisuuksia. Esimerkiksi toimivassa ryhmässä tai tiimissä on hyvä olla erilaisissa rooleissa viihtyviä ihmisiä. Jos samaan ryhmään tai tiimiin päätyy viisi dominoivaa ja ulospäinsuuntaunutta ihmistä, on vuorovaikutus ja päätöksenteko todennäköisesti vaikeaa.

– Työyhteisössä olisi hyvä miettiä yhteisiä käytäntöjä ja toimintatapoja, joilla huolehdittaisiin siitä, että jokainen, myös ryhmän hiljaisin ja ujoin, pääsee osallistumaan vuorovaikutukseen ja ilmaisemaan mielipiteensä. Lisäksi on hyvä huomata, että introvertillakin voi olla hyvät sosiaaliset taidot ja ekstrovertilla taas huonot sosiaaliset taidot, hän sanoo.

Petri Turunen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Keskustelua uutisesta

Lue kommentteja ja osallistu (86)

Lisää aiheesta
Viimeisin villitys Suomen työpaikoilla: meditointi
Työtä ja vapaa-aikaa vaikea sovittaa yhteen Suomessa
25 vuotta kasvavaa stressiä
Stressi voi auttaa töiden sujumista
Petyitkö kesäsäihin? Näin pelastat loman rippeet
Kuulunko työn aiheuttaman stressin riskiryhmään?
Tänään koitti paluu töihin – eniten ahdistaa kaikki
Sano pomolle ei – ja kaikki onnistuu

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Digitoday