Säästöpankkien tulos parani alkuvuonna

21.08.2012 10:46 Säästöpankkiryhmän liikevoitto kasvoi tammi–kesäkuussa 6,4 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Liikevoittoa pankkiryhmä teki 39,3 miljoonaa euroa. Säästöpankkiliiton mukaan tulosparannus johtui ennen kaikkea liiketoiminnan kasvusta, joka nosti palkkiotuottoja ja korkokatetta.

Tuloksessa näkyi myös panostus ryhmän tehokkuuteen. Kulut nousivat tammi–kesäkuussa kaikkiaan 4,7 prosenttia. Kulujen ja tuottojen välinen suhde parani 0,8 prosenttiyksikköä ja oli kesäkuun lopussa 65,2 prosenttia.

Tärkeä tuottojen lähde eli korkokate koheni ensimmäisellä vuosipuoliskolla 5,1 prosenttia.

Säästöpankit myönsivät asuntoluottoja alkuvuonna 9,6 prosenttia vuodentakaista enemmän. Yritysluotoissa kasvua oli 12,1 prosenttia.

Säästöpankkiryhmän ensisijainen vakavaraisuus oli ensimmäisellä vuosipuoliskolla 18,4 prosenttia ja vakavaraisuus 21,8 prosenttia. Pankin mukaan molemmat luvut ovat useita prosenttiyksiköitä korkeampia kuin kotimaisella pankkisektorilla keskimäärin.

Järjestämättömiä saamisia oli 48,4 miljoonaa euroa, mikä on luotoista ja sitoumuksista 0,6 prosenttia.

– Tammi–kesäkuun tulos oli odotettu. Kun korkokate on vahva, tehokkuus samalla paranee ja vakavaraisuus pysyttelee huipputasolla, ryhmän talouden voidaan sanoa olevan vahvalla pohjalla, Säästöpankkiliiton toimitusjohtaja Pasi Kämäri sanoo tiedotteessa.

Kämärin mukaan markkinakorkojen lasku on heikentänyt korkokatetta ja heikentää sitä vielä lisää loppuvuonna, mutta toisaalta liiketoiminnan kasvu kompensoi heikentymistä ja tukee tulosta. Loppuvuonna tuloskehitys näyttää maltillisemmalta, mutta pankki odottaa koko vuoden tuloksen nousevan silti viimevuotiselle tasolle eli noin 65 miljoonaan euroon.

Sp-Rahastoyhtiön hallinnoimat pääomat olivat kesäkuun lopussa yhteensä 642,7 miljoonaa euroa, mikä oli 7,1 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Rahastojen osuudenomistajien määrä kasvoi 5,6 prosenttia ja oli kesäkuun lopulla vajaat 85 000.

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Keskustelua uutisesta

Lue kommentteja ja osallistu (4)

Lisää aiheesta
Prime-korkojen laskukierros jatkuu: Vuorossa Säästöpankki
Säästöpankkien prime-korko laskee

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Digitoday