Ihmiskunta elää keskiviikosta alkaen yli varojensa

Kuva: REUTERS/China Newsphoto

21.08.2012 20:40 Maailman tänä vuonna tuottamat uusiutuvat luonnonvarat on kulutettu keskiviikkona loppuun, kun kulutus ylittää tuotannon ja ihmiskunta alkaa elää yli varojensa, kertoo yhdysvaltalainen Global Footprint Network.

Maailman ylikulutuspäivänä (Earth Overshoot Day) ihmiskunnan tarpeet ylittävät ekosysteemien kyvyn tuottaa luonnonvaroja, käsitellä jätteitä ja päästöjä. Global Footprint Network -tutkimuslaitoksen mukaan tuo päivä osuu tänä vuonna elokuun 22. päivään eli tämän viikon keskiviikkoon.

Vielä vuonna 1992 maailman ylikulutuspäivä saavutettiin vasta 22. lokakuuta, ja vielä kymmenen vuotta sitten päivä saapui paljon myöhemmin kuin nyt, 3. lokakuuta. 

Global Footprint Network määrittää ihmiskunnan ekologista jalanjälkeä, joka kertoo miten suuri määrä maa- ja merialueita tarvitaan tuottamaan luonnonvarat, joita tarvitaan vallitsevan elintason ylläpitämiseen ja kasvihuonekaasupäästöjen sitomiseen.

– Vaikka olemme rikkaissa länsimaissa onnistuneet muun muassa lainsäädännön ja suojelualueiden avulla kääntämään kehitystä parempaan suuntaan, länsimaiden kulutus näkyy yhä voimakkaammin kehittyvien maiden ekosysteemeissä. Olemme tavallaan ulkoistaneet luonnon köyhtymisen, sanoo WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder ympäristöministeriön ja WWF:n tiedotteessa.

Suomen ekologinen jalanjälki on EU-maista kuitenkin pienimpiä. Suomen biokapasiteetti on Euroopan suurin ja maailman seitsemänneksi suurin. Biokapasiteetilla tarkoitetaan ekologista tuottokykyä, eli ympäristöä kuormittavan "jalanjäljen" vastakohtaa.

– Hyvinvointi on saavutettavissa vain, jos kansallisia luonnonvaroja varjellaan eikä ylikuluteta maailman yhteisiä varantoja. Yli luonnonvarojen eläminen on kestämätöntä ja lyhytnäköistä. Meidän on löydettävä tapoja tehdä vähemmästä enemmän, toteaa ympäristöministeri Ville Niinistö tiedotteen loppusanoina.

Kesäkuussa Brasilian Rio de Janeiron kestävän kehityksen konferenssissa pyrittiin pääsemään jälleen sitoviin sopimuksiin uusiutumattomien luonnonvarojen käytön rajoituksista, ja ympäristöä ja ilmastoa vahingoittavien päästöjen hillitsemisestä.

Kokouksen päätösasiakirjaa luonnehdittiin kuitenkin laimeaksi. Sitovia päätöksiä ei tehty.  

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Keskustelua uutisesta

Lue kommentteja ja osallistu (58)

Lisää aiheesta
Talvivaara investoi miljoonia ympäristötekniikkaan
Viking Line saa miljoonatuen ympäristönsuojeluun
Rion kokous miettii arktista öljyä
Eikö biodiesel olekaan ekoteko?
Rion huippukokous päättyi laimeissa tunnelmissa
Yltäkylläisyyden varjopuoli – ruokaa suoraan roskiin
Uusi Nokia voi nousta maankuoren niukkuudesta
Suomalaiseen aaltovoimaan pumpataan lisää rahaa
Ennuste: Arktinen jää sulaa pois jo neljän vuoden päästä
Merkel suitsii optimismia: "Uudistuksia jatkettava"

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Digitoday