Helsingin Sanomat muuttaa verkkopalvelunsa osittain maksulliseksi

23.08.2012 15:15 Mediakonserni Sanoma uudistaa Helsingin Sanomien verkkopalvelua ja lisää sen maksullisuutta. Käyttöön otetaan avoin maksumuuri eli käyttöön perustuva tilausmalli.

Satunnainen käyttäjä voi jatkossakin lukea verkkopalvelun sisältöjä veloituksetta, mutta maksutta tarjottava artikkelimäärä on rajoitettu, Sanoma kertoo lehdistötiedotteessaan.

Helsingin Sanomien verkkopalvelut hs.fi ja HS Digilehti yhdistyvät loppuvuodesta yhdeksi kokonaisuudeksi.

Taustoittavien ja uutistapahtumia analysoivien artikkelien määrää verkossa lisätään. Samalla runsaasta verkkokäytöstä tulee maksullista. Sanoman mukaan muutos on osa laajempaa kehitystä, joka on nähtävissä myös kansainvälisesti.

– Maksullisuus on laadukkaan sisällön tae myös verkossa. Maailmalla on jo onnistuneita esimerkkejä maksullisuuteen siirtymisestä. Esimerkiksi New York Timesin kokemukset avoimeen, käyttöön perustuvaan maksumuuriin siirtymisestä ovat rohkaisevia, Sanoma Newsin toimitusjohtaja Pekka Soini sanoo tiedotteessa.

Nykyiset digilehden tilaajat saavat edelleen käyttöönsä kaiken sisällön kaikissa kanavissa. Uudistuvan verkkopalvelun hinnoittelu ja käyttörajat tarkentuvat loppuvuoden aikana.

Helsingin Sanomat ja Taloussanomat ovat osa Sanoma-konsernia.


Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Keskustelua uutisesta

Lue kommentteja ja osallistu (91)

Lisää aiheesta
Sanoma Newsillä odotettavissa henkilöstövähennyksiä
Sanoma Lehtimediassa yt-neuvottelut
Sanoma vähentää väkeä aikakaus- ja kaupunkilehdistä
Sanoma paransi tulostaan ja aloittaa säästöohjelman
Digitrendit 2013: Yksityisyys ja yksinkertaisuus

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Digitoday