Ilmarinen uskoo Nokiaan – lisännyt omistusta
Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva
23.08.2012 16:44 Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen on lisännyt omistuksiaan matkapuhelinyhtiö Nokiassa. Nokia-sijoitusten kasvattaminen johtuu Ilmarisen varatoimitusjohtajan Timo Ritakallion mukaan siitä, että eläkeyhtiö luottaa yhä suomalaisen matkapuhelinvalmistajan tulevaisuuteen.
– Uskomme, että Nokia ei lopu. Sijoitusten kasvaminen kertoo siitä, että uskomme Nokialla olevan yhä tulevaisuus, Ilmarisen varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio sanoo Taloussanomille.
Ilmarisen omistusosuus Nokiasta on noussut jo noin 2,4 prosenttiin. Osakepotin arvo on 152 miljoonaa euroa. Ritakallion mukaan eläkeyhtiön osuus Nokian osakkeista oli vielä pari vuotta sitten 0,5 ja yhden prosentin välimaastossa.
– Olemme ostaneet Nokiaa nettona mitattuna lisää. Salkussamme tämä on aika pieni sijoitus, mutta silti suurempi kuin se on ollut aiemmin. Meidän käsityksemme mukaan Nokian osake on ollut aika alas arvostettu, Ritakallio sanoo.
Ilmarinen käy myös jatkuvasti paljon kauppaa Nokian osakkeella. Se on johtanut siihen, että Nokian osakkeen vaihtuvuus yhtiön sijoitussalkussa on vuodessa jopa yli 100 prosenttia. Tämä tarkoittaa, että Ilmarisen vuosittain Nokian osakkeella tekemien kauppojen yhteenlaskettu arvo on suurempi kuin yhtiön Nokia-omistukset yhteensä.
– Ei tämä suoranaista lyhyttä kauppaa ole, mutta teemme Nokialla kyllä paljon kauppaa. Osake on niin likvidi, että näin voi tehdä. Ei esimerkiksi Koneen osakkeella voisi käydä tällaista kauppaa, se ei liiku yhtä paljon, Ritakallio sanoo.
Nokia on tällä hetkellä Ilmarisen seitsemänneksi merkittävin sijoitus suomalaisiin pörssiyhtiöihin. Ylivoimaisesti arvokkaimmat sijoitukset, yhteensä 293,7 miljoonaa euroa, Ilmarisella on Pohjola Pankin osakkeissa. Nokian edelle ennättävät myös Kone, Sampo, Fortum, Wärtsilä ja Nokian Renkaat.
Toivo Martikainen
Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.
Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Keskustelua uutisesta
Lue kommentteja ja osallistu (30)
Uusimmat uutiset
Lisää uutisia
^ Etusivulle
Uutislista |
Luetuimmat uutiset
Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä
Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta
Digitoday