Kevan sijoitukset tuottivat alkuvuonna hyvin

Kunta-alan eläkevarojen sijoittamisesta vastaavan Kevan sijoitukset tuottivat ensimmäisellä vuosipuoliskolla 6,0 prosenttia. Kuva: Heini Karjanmaa

23.08.2012 18:46 Kunta-alan eläkkeiden rahoituksesta ja eläkevarojen sijoittamisesta vastaavan Kevan sijoitukset tuottivat ensimmäisellä vuosipuoliskolla 6,0 prosenttia. Sijoitusten markkina-arvo oli kesäkuun lopussa 31,8 miljardia euroa.

Kevan toimitusjohtaja Merja Ailus luonnehtii tiedotteessa Kevan sijoitustoiminnan tuottoa jopa erittäin hyväksi, etenkin kun otetaan huomioon pääomamarkkinoilla alkuvuonna edelleen jatkunut levottomuus ja markkinoiden voimakkaat heilahtelut.

Samalla hän kuitenkin muistuttaa sijoitusriskien hallinnan tärkeydestä.

Parhaiten eli 7,6 prosenttia Kevalle tuottivat noteeratut osakkeet. Korkosijoitukset tuottivat 5,4 prosenttia ja kiinteistösijoitukset, mukaan lukien kiinteistörahastot, 2,4 prosenttia.

Sijoitusjohtaja Ari Huotarin mukaan syksyllä on isolla todennäköisyydellä edessä markkinamyllerryksiä eurokriisin seuraavien vaiheiden myötä.

– Lisäksi Yhdysvalloissa ovat edessä presidentin vaalit, joihin liittyvä poliittinen kilvoittelu on myös perinteisesti aiheuttanut markkinahäiriöitä, Huotari totesi tiedotteessa.

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Keskustelua uutisesta

Lue kommentteja ja osallistu (3)

Lisää aiheesta
Kevan sijoitukset jäivät nollille alkuvuonna
Keva: Osatyökyvyttömyyseläke onnistuu oikeilla järjestelyillä
Kevan sijoitustuotot lähes nollille
Kuntien Kevalla vahingossa miinanvalmistajan osakkeita
Eläkeyhtiöillä vaihteleva alkuvuosi – riski kannatti

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Digitoday