Nokia nousee: "Ja nyt kädet tärisevät innosta"

Kuva: EPA/ANDY RAIN

27.08.2012 15:21 Suomalaiset piensijoittajat ovat tänään ostaneet aktiivisesti matkapuhelinyhtiö Nokian osakkeita, arvioi sijoituspalveluyhtiö Nordnet.

Ostointo on osa heinäkuussa alkanutta suuntausta, jossa piensijoittajat ovat lisänneet omistustaan Nokiassa. Yhtiön omistajien määrä on 18. heinäkuuta jälkeen kasvanut 10 prosenttia. Tuolloin osakekurssi kävi alimmillaan 2000-luvulla.

– Suomalaisten osakesijoittajien fiilikset liikkuvat käsi kädessä Nokian kurssin kanssa. Ja nyt kädet tärisevät innosta. Puhelimet ovat tänään soineet poikkeuksellisen paljon heti aamusta. Voi sanoa, että kiirettä on pitänyt, Nordnetin talousvalmentaja Kirsi Salo kertoo yhtiön tiedotteessa.

Nokian nousun kestävyys on toistaiseksi arvoitus. Yhtiö pitää syyskuun alussa tiedotustilaisuuden, jossa siltä odotetaan tuotejulkistuksia. Nokian kolmannen neljänneksen osavuosikatsaus julkistetaan 18. lokakuuta.

Kello 15.05 mennessä Nokiaa oli vaihdettu Helsingin pörssissä 104 miljoonan euron edestä ja osakkeen kurssi oli 10,0 prosentin nousussa 2,74 eurossa.

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Keskustelua uutisesta

Lue kommentteja ja osallistu (73)

Lisää aiheesta
Asiantuntija Ylelle: Nokialle hyötyä Applen ja Samsungin patenttikiistasta
Nokia ponkaisi Samsungin häviöstä hurjaan nousuun
Nokian tavoitehinta kohosi, vaikka tila on "karmea"
Piensijoittajat haalivat elokuussa lisää Nokiaa

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Digitoday