Munksjön Åström: Yhdistymisellä haemme parempaa kannattavuutta

Kuva: Lehtikuva/Jussi Nukari

28.08.2012 16:07 Kuitukankaita ja erikoispapereita valmistavan Ahlstromin Label and Processing -liiketoiminnan ja ruotsalaisen erikoispaperivalmistajan Munksjön yhdistäminen uudeksi yhtiöksi tuo Ahlströmin toimitusjohtajan Jan Långin ja Munksjön toimitusjohtajan Jan Åströmin mukaan 25–30 miljoonan euron vuotuiset kustannussäästöt.

Yhtiöiden tänään järjestämässä tiedotustilaisuudessa puhuneen Åströmin mukaan 60 prosenttia synergiaeduista tulee jo ensimmäisen 12 kuukauden kuluessa. Loput saavutetaan kolmen vuoden kuluessa.

– Suurin osa tulee ostoista. Me olemme markkinasellussa yksi Euroopan isoimpia ostajia, 600 000–700 000 tonnia vuosittain, kertoo Åström.

Säästöjä syntyy myös tuotannosta, sellusta, logistiikasta ja myynnistä. Åströmin mukaan työntekijöitä tulee olemaan aiempaa vähemmän ja pääkonttoritoiminnat aiotaan pitää tehokkaina. Osapuolet perustavat yhteisiä hankintatoimintoja. Negatiivisia synergioita ei hänen mukaansa ole.

Liikevaihdolla mitattuna Ahlstromin Label and Processing -liiketoiminta on samaa kokoa kuin Munksjön liiketoiminta. Kannattavuus ei kuitenkaan ole viime vuoden aikana ollut kovin kehuttava. Liikevoittoprosentti ilman kertaeriä oli Munksjöllä viime vuonna 3,9 prosenttia liikevaihdosta ja Ahlstromista irrotettavasta liiketoiminnassa 1,0 prosenttia. Käyttökateprosentti ilman kertaeriä oli vastaavasti 7,6 prosenttia ja 5,1 prosenttia liikevaihdosta.

– Yhdistyminen on hyvä ase. Mahdollisuudet paremmalle kannattavuudelle ovat nyt paljon suuremmat, Åström vakuuttaa.

Synergioita tulee ainakin kolmelta segmentiltä, joissa yhtiöillä on samanlaista toimintaa. Näitä ovat huonekalulaminaattiliiketoiminta, hiomapaperit ja sähkötekniset paperit.

Suomessa ei
lainkaan tuotantoa


Uudesta Munksjöstä tulee Åströmin mukaan hyvin kansainvälinen yhtiö Helsingin pörssiin. Sen yhdistetty liikevaihto viime vuodelta olisi noin 1,3 miljardia euroa. Yhtiöllä on noin 3300 työntekijää 16 tehtaalla, jotka ovat pääosin Euroopassa. Suomessa yhtiöllä ei ole lainkaan tuotantoa.

– Suurin osa työntekijöistä on Saksassa ja Ranskassa, kertoo Åström.

Åströmin mukaan uuden yhtiön markkina-asema on vahva kaikilla erikoispaperimarkkinoilla, kuten huonekalulaminaateissa, hiomapapereissa ja irrokepapereissa.

Hän puhuu myös kasvumahdollisuuksista. Ensin tosin keskitytään synergiahyötyjen löytymiseen ja orgaaniseen kasvuun.

– Keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä meidän ei tule pelätä strategistakaan kasvua, hän sanoo.

Vahvin kasvumarkkina on hänen mukaansa Kiina.

Ahlströmin toimitusjohtaja Jan Lång arvioi, että Ahlstromin Label and Processing -liiketoiminnan ja Munksjön yhdistäminen uudeksi yhtiöksi on Ahlstromin osakkeenomistajien edun mukaista. Hänen mukaansa uusi yhtiö ja Ahlstrom kasvattavat enemmän omistaja-arvoa pitkällä aikavälillä kuin Ahlstrom yksinään.

Yhtiö aiotaan listata Helsingin pörssiin, vaikka pääkonttori on Ruotsissa.

– Tämä on luonnollinen sijainti, koska yhtiöllä on 12 000 osakkeenomistajaa, joista suurin osa on suomalaisia yksityisiä sijoittajia, sanoo Ahlstromin Lång.

Riikka Kalmi

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Kommentoi uutista

Lisää aiheesta
Ahlstrom tulosvaroittaa: Euroopan kysyntä hiipunut
Ahlstrom aloittaa uuden tehostusohjelman
Ahlstromin myynti sakkasi – tulosvaroitus

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Digitoday