Siirry Taloussanomien täysversioon

Uskaltaisivatko pankit vaatia talletuksista rahaa?

Kuva: REUTERS/Johannes Eisele

08.05.2013 18:36 Jos Euroopan keskuspankki laskisi oman talletuskorkonsa miinukselle, pankit joutuisivat käytännössä maksamaan EKP:lle rahojensa säilömisestä. Uskaltaisivatko pankit tehdä saman omille talletusasiakkailleen?

Euroopan keskuspankin negatiivinen talletuskorko voisi periaatteessa painaa kaikkien lyhimmät markkinakorot miinukselle, Nordean analyytikko Suvi Kosonen sanoo.

– Mitä lyhyempi korko, sen suurempi todennäköisyys olisi koron painumiselle negatiiviseksi, mikäli EKP laskisi talletuskorkonsa negatiiviseksi, Kosonen kertoo Taloussanomille.

Pidemmät markkinakorot, kuten vaikkapa kuuden tai 12 kuukauden euriborit saattaisivat Kososen mukaan laskea nollan alapuolelle vasta kun EKP:n talletuskorko olisi selvästi negatiivinen.

– Liikkeen pitäisi olla suuri, Kosonen arvioi.

Tanskassa pankit maksavat jo
keskuspankille talletuksistaan


Tanskassa keskuspankki laski oman talletuskorkonsa 0,2 prosenttia miinukselle heinäkuussa 2012.

Nordean tanskalaisanalyytikot Jan Stoerup Nielsen ja Anders Skytte Aalund ovat tutkineet negatiivisen talletuskoron vaikutuksia.

Viime viikolla julkaistussa raportissaan he kertovat, että tanskalaispankit pitävät edelleen rahojaan keskuspankissa, vaikka talletuskorko on negatiivinen ja kustannukset juoksevat. Esimerkiksi maaliskuun lopussa pankeilla oli 147 miljardin Tanskan kruunun talletukset keskuspankissa.

Voisivatko pankit periä kuluttajilta
korkoa rahojen säilyttämisestä?


Mikäli EKP laskisi talletuskorkonsa negatiiviseksi pankit saattaisivat siirtää kustannukset asiakkailleen. Heiltä vaadittaisiin suurempia lainamarginaaleja ja talletuksille tarjottaisiin miinuskorkoa.

Nordean Kososen mukaan tämä aiheuttaisi sen, että kotitaloudet eivät tyytyisi maksamaan pankille talletuksista korkoa, vaan todennäköisesti nostaisivat talletuksiaan osin käteiseksi.

– Suurimmissa yritystalletuksissa käteiseksi nosto tuskin olisi mahdollista. Yritystalletusten korot voisivat siten notkahtaa hieman pakkaselle.

Uusi rahoitussäätely ajaa pankkeja hakemaan tallettajiltaan pitkäaikaista rahaa. Pankkien intresseissä ei siksi varmaankaan olisi tarjota omille kotitalousasiakkailleen negatiivisia korkoja.

Tämä on nähty myös Tanskassa. Ennen kriisiä 2008 keskuspankin talletuskorko välittyi 98-prosenttisesti kotitalouksille tarjottujen talletusten korkoihin. Vuosina 2009 ja 2010 välittyminen oli enää 50-prosenttista.

Viime vuoden aikana yhteys Tanskan keskuspankin talletuskoron ja tallettajille tarjotun koron välillä on heikentynyt entisestään.

– Negatiivisella talletuskorolla on ollut hyvin rajoitettu vaikutus kotitalouksille tarjottuun talletuskorkoon. Yrityksille tarjottuihin korkoihin sillä on ollut hieman suurempi vaikutus, Tanskan Nordean raportissa kirjoitetaan.

Miten pankit
sopeutuisivat?


Pankit voisivat Kososen mukaan vähentää negatiivisen talletuskoron aiheuttamia kustannuksia esimerkiksi tallettamalla rahojaan keskuspankin sijasta toiseen pankkiin. Silloin mukana olisi luottoriskiä ja korkokin olisi korkeampi.

Vaihtoehtona olisi Kososen mielestä myös se, että pankit myöntäisivät enemmän lainoja yrityksille ja kotitalouksille.

Kolmas ja epätodennäköisin vaihtoehto olisi pitää rahaa käteisenä pankin omissa holveissa.

Kososen mukaan Nordeassa ei kuitenkaan uskota, että EKP laskisi talletuskoron negatiiviseksi. Sitä pidetään epätodennäköisenä. Nykyään EKP:n talletuskorko pankkien yli yön talletuksille on nolla prosenttia ja ohjauskorko on 0,5 prosenttia.

– Negatiivinen talletuskorko olisi äärikeino, Kosonen sanoo ja arvioi, että ohjauskoron lasku olisi todennäköisempi vaihtoehto.

Riikka Kalmi

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Keskustelua uutisesta

Lue kommentteja ja osallistu (37)

Lisää aiheesta
EKP ei uskaltanut vieraille vesille
Mannaa asuntovelkaisille: EKP teki historiaa
EKP:n Draghi: Kokouksessa monia avainpäätöksiä
Ekonomisti: EKP:n vihjaus voi laskea euriboreja
12 kuukauden euribor laski alle 0,50 prosentin
Trichet: Nollakoroista voi tulla ongelmia
Inflaatio syö pankkitilillä lojuvan rahan
Velka maistuu suomalaisille huonosti

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä

Verotiedot
Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Digitoday

Siirry Taloussanomien täysversioon