Energia

Ilmalämpöpumppu sai rinnalleen uuden suosikin

Kuva: Juha Sinisalo

Maalämpöpumppujen myynti kasvoi viime vuonna huimat 72 prosenttia. Lämpöpumppuyhdistys kutsuu kasvua "maalämpöjytkyksi" ja sanoo Suomen lämpöpumppujen tuottavan jo yhden ydinvoimalayksikön verran energiaa.

Taloussanomat

Maalämpöpumppujen myynti kasvoi viime vuonna kovaa tahtia. Kun pumppuja myytiin edellisvuonna 8 000 kappaletta, viime vuonna myynti ylsi jo lähes 14 000 kappaleeseen. Myynti kasvoi siis 72 prosentilla, Suomen lämpöpumppuyhdistyksen tiedotteesta ilmenee.

Ilmalämpöpumppujen myynti kasvoi kolmella prosentilla 55 000 kappaleeseen. Koko lämpöpumppualan kasvu oli kappalemäärissä mitattuna 10 prosenttia. Liiketoiminnan arvo kuluttajahinnoin mitattuna kasvoi 370 miljoonaan euroon, joten kasvua tuli lähes 100 miljoonaa euroa.

Yhdistyksen mukaan Suomen lähes puolen miljoonan lämpöpumpun yhteenlaskettu vuosittainen energiantuotanto vastaa jo Loviisan ydinvoimalan yhden yksikön tuotantoa, eli 3–4 terawattituntia vuodessa.

– Viime vuonna uusiutuvan energian käytön lisäämisinvestointeihin kohdistettu energia-avustus kiihdytti ilman muuta maalämpöpumppumarkkinaa, lämpöpumppuyhdistyksen toiminnanjohtaja Jussi Hirvonen sanoo tiedotteessa.

Lue kommentit (50)

Tähän isken kiinni kuin sika limppuun.
Tuskin vihreät maalämpöä hyväksyy.Se on liian puhdasta,eikä sitä oikein kehtaa verottaakaan.
Ei s''tana, nyt sitten noiden energiapihien maalämpöpumppujen omistajien kartoitus päälle(Fortum varmaan kertoo sähkön kulutuksen alenemasta näille iilimadoille) ja jonkinlainen vero päälle vedoten il...
Jykä,Fortum, tienataan, ituhippi.Viesti lähetetty tarkistettavaksi. Tarkistusnopeuteen vaikuttaa mm. vuorokauden aika ja viikonpäivä. Linkkejä sisältävät viestit menevät kaikki tarkistettavaksi linkki...
Lämpöpumppu silkkaa sumutusta.
Mutta missä mun kukkaruukku?
Lue lisää ja osallistu keskusteluun
  1. 1.

    Suomesta tuli sylkykuppi – "Ette ole tottuneet siihen"

  2. 2.

    Näin Portugalissa: Keskieläke 3 500 euroa / kk

  3. 3.

    Nokialta kova tulos – ylitti odotukset kirkkaasti

  4. 4.

    Pankkien kysymys hämmentää: "Tärkeä ymmärtää mihin vastaa"

  5. 5.

    Varusmies vai sivari? Näin pomot miettivät

  6. 6.

    Portugaliin paennut vuorineuvos viime vuonna: "En varmasti jää eläkkeelle"

  7. 7.

    Tiistain yt-uutinen kolahti porilaiselle tehtaalle

  8. 8.

    Baari keksi aivan uuden tavan nauttia alkoholia

  9. 9.

    Britannia pohtii: Lihaville 140 euroa vähemmän viikossa

  10. 10.

    Kultaa halvalla: "Emme tule näkemään hinnannousua"

Näytä lisää
  1. 1.

    Soneran verkkovika ohi – vian syystä ei tietoa

  2. 2.

    Tuleeko Nokiasta uusi Nokia? "Toivottavasti ei"

  3. 3.

    Androidissa uusi superbugi – erityisen nolo Googlelle

  4. 4.

    Valmetin selvä tulosparannus jäi odotuksista

  5. 5.

    Hallituksen esitys yhteiskuntasovusta valmistui

  6. 6.

    Heikko euro kaunistaa – nämä yritykset hyötyvät

  7. 7.

    Nokian hurja ralli jatkuu pörssissä

  8. 8.

    Näin voit käyttää Windows 10:tä ilmaiseksi – laillisesti

  9. 9.

    Sony tahkosi kovan tuloksen – puhelimista tappiota

  10. 10.

    Areva myi reaktoribisneksen – "täysin immuuni" Olkiluoto-riskejä vastaan

Näytä lisää
Siirry täysversioon