Ihmiset

199 euron hampurilainen – Suomessa

Kuva: Toni Suuronen

Ei synny hieromatta – eikä ilman olutta ja haikuja.

Sakari Nupponen

Tämä ei todellakaan ole mikään euron juusto! Hampurilaisketju Snacky & huippukokki Sami Garam suunnittelivat 199 euron hampurilaisen, joka tulee myyntiin alkukesästä yhdessä ketjun pisteessä Helsingissä, Espoossa tai Vantaalla.

Lihana Godfather-hampurilaisessa on japanilaisen Kobe-härän pihvi. Hintaa nostavat kalliit raaka-aineet. Tuote on myytävänä rajatun ajan.

– Kun nimi täsmentyi kummisedäksi, pekoni vaihtui parmankinkuksi. Muutenkin tulee italialaisia vivahteita, kuten pala tryffeliä ja tryffeliöljyä. Hampurilaiskastikkeeseen tulee pistaasiöljyä, Garam kertoo.

Hänen mukaansa kaikki on luksusta.

– Sämpylä tulee artesaanileipomosta ja siihen tulee kultaus pintaan. Salaatti, tomaatti ja sipuli ovat kotimaista luomua.

Ja kun hampurilainen pakataan, se tehdään käsityönä. Boksi toimii lautasena ja kassi on samettinen. Ulkoasun viimeistelyn on suunnitellut taiteilija Päivi Garam.


Lautasliinoihin tulee Sami Garamin nimikirjoitus ja ostaja saa nimensä Snackyn Hall Of Fameen, jos haluaa.

– Juoma tulee lasista, mutta emme ole itse lähteneet tekemään mitään kästiyöcolaa.

Homma on Garamin mukaan viittä vaille valmis. Pullonkaula on ollut pihvin saanti.

Kobe-härästä tekee haluttua ja arvokasta härkien laadukas elämä. Härät saavat juoda olutta, niitä hierotaan oluella, niille lausutaan haiku-runoja ja soitetaan musiikkia. Kobelaisten Waguy-härkien liha maksaa jopa 300 euroa kilolta.

Yrityshaku

Burger Bakers Oy, Helsinki — 0634384-8

Kaikki yritykset ja protestit

Lue kommentit (136)

Ei kai aitoa Kobea saa Japanin ulkopuolelta?
Ei se ole tyhmä joka tarjoaa. Mutta se on kyllä tyhmä joka maksaa 199€ hampurilaisesta.
Tuli nälkä.
"Härät saavat juoda olutta, niitä hierotaan oluella, niille lausutaan haiku-runoja ja soitetaan musiikkia. "Jopa Koben härkä viettää parempaa elämää, kuin normaali suomalainen mies mäkättävän vaimonsa...
no nyt löytyi valtion virkamiehille kunnon lounas-optio. Kulut jykän antamille visa-korteille
Tahtoo maistaa, tahtoo heti! Tuon oisin valmis maksamaan, muuten ravintoloissamme ei kannata ateriaan yli 30 sijoittaa. Laatu ja maku ei hinnan kanssa kohtaa..
Lue lisää ja osallistu keskusteluun
  1. 1.

    1340 euron lisälasku osalle perheistä? "Suomi jakautuu kahtia"

  2. 2.

    2 kuukautta asuntolainojen muutokseen – "Päässyt unohtumaan monilta"

  3. 3.

    Putinin unelma mullistaisi öljykaupan – tahtooko vain tiristää lisää rahaa?

  4. 4.

    Flunssaiset työterveydestä terveyskeskukseen? – EK:lta jyrkkä ei

  5. 5.

    Pankkiautomaatin keksijä tienasi patentilla 15 dollaria: "Voit kuvitella miltä tuntuu"

  6. 6.

    Nordean osake ei kelpaa edes pankin omalle vastuullisuusrahastolle

  7. 7.

    HBL: Suomi laittaa kehitysrahoitusta Dr. Oetker -pitsoihin ja luksushotelleihin

  8. 8.

    Stora Enso pohtii jätti-investointia

  9. 9.

    Nyt alkoi kaupankäynti Tokmannilla – hinta nousee

  10. 10.

    Nissan kutsuu korjattavaksi 3,5 miljoonaa autoa

Näytä lisää
  1. 1.

    Saksassa poksahtelee ja kuohuu koko ajan

  2. 2.

    Asuntokauppaan piikki lähiviikkoina? Lainakatto voi kiihdyttää

  3. 3.

    Ei maksa mitään: Suosittu autopeli tulee pc:lle

  4. 4.

    2 kuukautta asuntolainojen muutokseen – "Päässyt unohtumaan monilta"

  5. 5.

    Nissan kutsuu korjattavaksi 3,5 miljoonaa autoa

  6. 6.

    Tutkimus: Naiset saavat epämääräisempää palautetta

  7. 7.

    Fortum valittaa Ruotsin hallinto-oikeuden veropäätöksistä

  8. 8.

    Tutkijoita Daimlerin toimipisteissä – etsivät merkkejä päästöhuijauksesta

  9. 9.

    Ukrainan separatistialueelle avattiin vale-Mäkkäri – McDonald's tutkii

  10. 10.

    Fazer ostaa kolme klassikkokeksiä takaisin

Näytä lisää
Siirry täysversioon