Politiikka

Italian korruption huima hinta: 60 miljardia euroa

Kuva: Alessia Pierdomenico/Bloomberg News

Laajempaa ja syvempää kuin koskaan ennen. Näillä sanoilla kuvaillaan korruption yleisyyttä Italiassa.

Taloussanomat-Reuters

Korruptio maksaa italialaiselle yhteiskunnalle joka vuosi kaikkiaan jopa 60 miljardia euroa, arvioivat Italian tilintarkastustuomioistuimen virkamiehet.

– Laittomuudet ja korruptio... ovat yhä silmiinpistävän läsnä, arvioi tuomioistuimen johtaja Luigi Giampaolino torstaina pitämässään puheessa.

Korruption takia menetettävä summa vastaa suurin piirtein Italian valtion budjetin vuotuista alijäämää. Samalla summa muodostaa lähes puolet koko kustannuspotista, joka syntyy Euroopan unionin (EU) jäsenmaissa esiintyvästä korruptiosta.

Milanon apulaissyyttäjän Alfredo Robledo maalaakin synkkää kuvaa Italian viranomaisten ponnisteluista korruption kitkemiseksi. Robledon mukaan korruptio on levinnyt yhä laajemmalle ja on entistä syvempää.

Tympeäksi esimerkiksi Robledo nostaa hiljattain pidätetyn alemman tason virkamiehen. Tämä keräsi 100 euron lahjuksia paikallisilta kauppiailta väittämällä näiden kylttien rikkovan lainsäädäntöä.

– Ennen hänenlaisensa kaveri olisi tehnyt vähän pimeitä töitä tai jotain vastaavaa. Mutta nyt tämä tyyppi riskeeraa työpaikkansa, palkkansa... ja päätyy kadulle, Robledo tuskailee. 

Avoimuusjärjestö Transparency Internationalin mukaan Italia on Euroopan neljänneksi korruptoitunein maa Kreikan, Romanian ja Bulgarian jälkeen. Koko maailman tasolla Italian on 69. korruptoitunein valtio 182:sta.

Lue kommentit (61)

Suhteutettuna Suomen vaestoon ja pelkastaan palkkiovirkoihin elakkeineen, niin lahes samoissa luvuissa ollaan.
Ei haittaa yhtään. Kyllä me suomalaiset olemme valmiita maksamaan tämänkin summan.Mehän kannamme vastuuta. Olemme jopa suorastaan ylpeitä siitä, että pääsemme maksamaan muiden töppäilyistä aiheutuneit...
EKP:n uusi pääjohtajakin Mario Draghi Italiasta, on entinen Goldman Sachsin johtaja. Ko. pankki junaili Kreikan euroon, vaikka se ei täyttänyt emu-kriteerejä.
Suomen nykyinen maanpetoshallitus Kok ja Sdp;n johdolla tkaa, että tuo summa korruptiossa Suomessa ei ainakaan alitu.
Heidi Hautala antoi tänään virallisen hyväksynnän hallituksen puolesta korruption jatkumiselle, Finnairin ja Vehviläisen asunto lahjusjupakassa.
Voi vain arvailla, kuinka paljon Italia huijaa EU-tukia. Se summa on varmasti sadoissa miljoonissa euroissa vuositain, ehkä miljardeissa. Siksi moni EU-maa on nettomaksaja EU:lle. Niin myös Suomi.
Lue lisää ja osallistu keskusteluun
  1. 1.

    Keskipalkka jopa 5480 euroa – näin eri alojen korkeakoulutetut tienasivat

  2. 2.

    Kiuruvetinen pankki teki muutoksen: Yrittäjä ihmettelee rahojensa kohtaloa

  3. 3.

    Taloyhtiöiden riskit kasvavat – "Kaksi miestä katosi työmaalta pariksi viikoksi"

  4. 4.

    S-ryhmä lähetti oudon laskun – "Kaikkien näkökulmasta hullua"

  5. 5.

    Finnair sai seitsemännen uutuuskoneen – myi pois ja vuokraa takaisin

  6. 6.

    Vakuutusyhtiö pidättelee remonttireiskoja: pieni unohdus voi maksaa tonneja

  7. 7.

    Deutsche Bankin osake syöksyi pohjalukemiin – myös Commerzbank selvässä laskussa

  8. 8.

    PT: Hyvätuloisten ostovoima paranee eniten – työttömän tuloissa suurin pudotus

  9. 9.

    EU alkaa tutkia: Syrjiikö Saksa osaa autoilijoista?

  10. 10.

    Kosteusvaurio voi tulla millaiseen taloon tahansa – alkuna usein vuotava liitos

Näytä lisää
  1. 1.

    Venäjä heltyi tiukasta osinkovaatimuksesta

  2. 2.

    Taksi- ja bussikyydit samalla maksulla – keksintö leviää Suomen kaupunkeihin

  3. 3.

    Biotie poistui tänään Helsingin pörssistä

  4. 4.

    Huhu leviää: Deutsche Bankin osake ampaisi

  5. 5.

    Italian ongelmapankin roskalainoille löytyi ehkä ostajia

  6. 6.

    Kolumbialaiset äänestävät rauhasta – maa odottaa turisteja ja investointeja

  7. 7.

    S-ryhmä lähetti oudon laskun – "Kaikkien näkökulmasta hullua"

  8. 8.

    Hyvästi Rosetta: Tässä luotaimen viimeinen kuva ennen törmäystä

  9. 9.

    CGI vähentää 215 työntekijää

  10. 10.

    Keskisuomalainen: Jatkamme ostokohteiden katselua, tase on vahva

Näytä lisää
Siirry täysversioon