Ulkomaat

Pankki varoittaa pilvenpiirtäjäilmiöstä

Kuva: Charles Crowell/Bloomberg News

Aasiassa yhä uudet loistokkaat rakennukset hipovat taivaita samaan aikaan, kun investointipankki varoittelee pilvenpiirtäjä-ilmiöstä ja tulevasta talousromahduksesta.

Taloussanomat

Pilvenpiirtäjien kiihtyvä rakentaminen näyttää "korreloivan epäterveellä tavalla” tulevan finanssikriisin kanssa, kirjoittavat investointipankki Barclays Capitalin analyytikot uudessa raportissaan.

– Usein maailman korkeimmat rakennukset ovat vain merkki suuremmasta pilvenpiirtäjien rakennusbuumista, mikä heijastaa laajalle levinnyttä pääomien haaskausta ja ennakoi talouden tulevaa korjausliikettä, pankin analyytikot sanoivat Britannian yleisradioyhtiön BBC:n mukaan.

Pankki on julkaissut talouden suhdannekäyrää piirtävää pilvenpiirtäjä-indeksiään säännöllisesti. Pilvenpiirtäjäindikaattori kehitettiin alun perin hieman kieli poskessa, mutta sen on todettu myös kertovan jotain talousalueiden huikentelevaisesta kasvu-uskosta.

Kiina rakentaa pankin mukaan tällä hetkellä pilvenpiirtäjiä innokkaimmin. Myös Intiassa on 14 uutta pilvenpiirtäjää rakenteilla. Sijoittajien pitäisi pankin mukaan huolestua eniten Kiinasta, joka rakentaa tällä hetkellä yli 50 prosenttia kaikista mailman pilvenpiirtäjistä.

Investointipankki JPMorgan Chase varoittaa omassa raportissaan, että Kiinan kiinteistömarkkinoiden arvo suurimmissa kaupungeissa saattaa romahtaa jopa viidenneksen seuraavan 12–18 kuukauden aikana.

Barclaysin pilvenpiirtäjätilasto ulottuu 1800-luvulle, joilloin maailman ensimmäisen pilvenpiirtäjän Equitable Lifen rakentaminen ennakoi laman tuloa. Chigagon Willis Tower, ennen Sear Towerina tunnettu, rakennus kohosi taivaisiin juuri ennen öljykriisin puhkeamista 1974. Malesian 1997 valmistunut Petronas osui yhteen Aasian silloisen talouskriisin kanssa.

Intiassa miljardööri Mukesh Ambani on rakentanut oman pilvenpiirtäjänsä asuinkäyttöön. Maailman kalleimmassa, miljardin dollarin, kodissa on 27 kerrosta ja henkilökuntaa 600.

Nykyisin maailman korkeimman rakennuksen Burj Khalifan rakentamien on yksi viimeisimmistä esimerkeistä pilvenpiirtäjäindikaattorista.

Lue kommentit (31)

Siis kerrankin oikea arvio. Juuri näin se menee. Katsele ympärille ja huomaa esim ökyrakentaminen ja tajua, että jotain on pahasti pielessä.Nämä rakennukset ovat sijoittajien omistamia vaikkak se on o...
Jos pilvenpiirtäjien lukumäärä korreloi köyhyyttä, niin Suomessa menee tosi hyvin.
Niin eli siis 3 kertaa on pilvenpiirtäjä onnistuttu rankentamaan juuri ennen lamaa? Näitähän nyt ei ole maailmaan rakennettu varmaan kuin reilusti yli 10000?Että näin vahva sammakkokonitohtoriennustus...
Suomessakin varoiteltiin alkaneesta talousromahduksesta, mutta sitten propaganda vaiensi kaikki totuuden lähteet ja tilalle laitettiin Lauri Uotilan valehtelua.
Ilmiö on rantautumassa Suomeenkin.
Tässä hyvä kirja siitä, miten taloutta kadun miehen tasolta tarkkailemalla voi havaita talouskuplien syntyä:www.amazon.com/Boombustology-Spotting-Financial-Bubbles-Before/dp/0470879467Pilvenpiirtäjät...
Lue lisää ja osallistu keskusteluun
  1. 1.

    1340 euron lisälasku osalle perheistä? "Suomi jakautuu kahtia"

  2. 2.

    2 kuukautta asuntolainojen muutokseen – "Päässyt unohtumaan monilta"

  3. 3.

    Pankkiautomaatin keksijä tienasi patentilla 15 dollaria: "Voit kuvitella miltä tuntuu"

  4. 4.

    Nissan kutsuu korjattavaksi 3,5 miljoonaa autoa

  5. 5.

    HBL: Suomi laittaa kehitysrahoitusta Dr. Oetker -pitsoihin ja luksushotelleihin

  6. 6.

    Nyt alkoi kaupankäynti Tokmannilla – hinta nousee

  7. 7.

    Viimeisen puhelinluettelon jako alkoi – "ei signaalia suuresta kysynnästä"

  8. 8.

    Ennustus: Öljymarkkinoilla tulossa täyskäännös – hinta alas 30 dollariin

  9. 9.

    Fazer ostaa kolme klassikkokeksiä takaisin

  10. 10.

    Suursijoittaja huolestui Kiinasta – myi kaikki Applen osakkeet

Näytä lisää
  1. 1.

    Kokeilu Saksassa: Poikkeavat liikennevalot varoittavat "puhelinzombeja"

  2. 2.

    RKP:n Haglund: Minityömalli Suomeen – alle 30-vuotiaat hyötyisivät

  3. 3.

    Snapchat solmi ainutlaatuisen olympiadiilin

  4. 4.

    Kiinassa julki tunnetun vaatemerkin "kopio" – kuluttajilta tyly vastaanotto

  5. 5.

    Ennustus: Öljymarkkinoilla tulossa täyskäännös – hinta alas 30 dollariin

  6. 6.

    Saksassa poksahtelee ja kuohuu koko ajan

  7. 7.

    Asuntokauppaan piikki lähiviikkoina? Lainakatto voi kiihdyttää

  8. 8.

    Ei maksa mitään: Suosittu autopeli tulee pc:lle

  9. 9.

    2 kuukautta asuntolainojen muutokseen – "Päässyt unohtumaan monilta"

  10. 10.

    Nissan kutsuu korjattavaksi 3,5 miljoonaa autoa

Näytä lisää
Siirry täysversioon