Yritykset

"Ikeasta on tullut liian suuri"

Kuva: Lehtikuva

Huonekaluyhtiö Ikean suuri koko on este yhtiön kehittymiselle, arvioi aikaisempi johtaja. Sen takia Ikea pitäisi pilkkoa.

Taloussanomat

Eri puolille maailmaa levinneestä ruotsalaisesta huonekalujätti Ikeasta on tullut liiankin suuri ja sen takia yhtiö pitäisi pilkkoa kolmeen osaa. Näin arvioi Ikean aikaisempi pääjohtaja Anders Dahlvig The Telegraph -lehdessä.

Dahlvig toimi Ikean johdossa vuosina 1999–2009. Hänen mukaansa yhtiön edessä on kulujen nousu ja hidastuva kasvu.

Dahlvigin mukaan Ikea kamppaili jo hänen aikanaan, jotta massiivinen liikevaihto ja toiminta 41 maassa pysyivät keskusjohdon hallinnassa. Hän suosittelee, että Ikean omistaja eli yhtiön perustajan Ingvar Kampradin ja hänen kolme poikansa vetämä säätiö jakaisi yhtiön.

– Sanotaan, että jakaisimme Ikean kolmeen osaan - yksi Pohjois-Amerikassa, yksi Euroopassa ja yksi Aasiassa - jotka kaikki tekisivät omaa tuotekehitystään ja joilla olisi oma hankintaketju, Dahlvig sanoo lehdelle.

Hänen mukaansa asiasta ei keskusteltu Ikeassa hänen aikanaan. Dahlvigin mukaan tietyn rajan jälkeen koko alkaa vaikuttaa yhtiön itsenäisyyteen, luovuuteen ja yrityshenkeen.

– Koko on tappaja jokaiselle yritykselle.

Lue kommentit (18)

minulla on suuremmat haaveet kuin ikealla.
Erittäin menestyvä pääomasijoittaja ja timantinkova kapitalisti Osinko-Otto veikkaa, että taloussanomat joutuu lopettamaan nettilehtensä tänä vuonna.Muistakaa kuka kertoi asiasta ensiksi :)
Tiedoksenne, taloussanomat joutuu lopettamaan nettilehtensä vielä tänä vuonna.Muistakaa kuka kertoi asian ensimmäisenä :)Kokoomus-diktatuuri ei suvaitse kriittisiä mielipiteitä.
Ikea ostaa tuotteet tukusta? Tukussa myydään tuotteita mitkä ei ole mennyt kaupaksi.
huom; siis ex-johtaja ja katkera. Ei itse enaa pystynyt nostamaan liikevaihtoa ;-)Aika luuseri.
Ikea ostaa tuotteet tukusta? Tukussa myydään tuotteita mitkä ei ole mennyt kaupaksi.Samaan konsrniin kuuluvia yrityksiä nämä kaupan alan yritykset. Suomessa konsernien määrä yrityksitä on 3 prosenttia...
Lue lisää ja osallistu keskusteluun
  1. 1.

    Suomeen tulee uusi autokauppaketju – "Hinnoittelu poikkeuksellisen aggressiivista"

  2. 2.

    Maailman vahvimmat passit on listattu – Ruotsin passi on mukana, entä Suomen?

  3. 3.

    Miksi pätkätyö ei kelpaa työttömille? "Jos työllistää opiskelijan, pääsee helpommalla"

  4. 4.

    Sähkö, liittymät, vakuutukset – näin voit säästää kilpailuttamalla

  5. 5.

    Kiinan jättiteleskooppi nappasi ensimmäiset signaalit avaruudesta

  6. 6.

    Japani vie rahaelvytyksen keinot yhä pidemmälle – EKP ei pysty samaan

  7. 7.

    Pienemmät katteet, halvemmat tilat – näin Auto-Bil aikoo painaa autojen hintoja

  8. 8.

    Kahvilaa toimistona pitävät käyvät kalliiksi – osa luopunut wifistä

  9. 9.

    Verottaja muistaa tällä viikolla: Yli 330 000 asiakkaalle kolahtaa postiin maksumuistutus

  10. 10.

    Nyt paukkui ennätys – Deutsche Bankin kurssi sukelsi pohjiin

Näytä lisää
  1. 1.

    Tutkimustulos sysäsi lääkefirman kurssin nousuun – epileptikkolapset saivat apua kannabislääkkeestä

  2. 2.

    Ranskassa radikaali askel: Varoitusvärit elintarvikkeisiin

  3. 3.

    Draghilla on Britannialle tiukka viesti: Ei erivapauksia

  4. 4.

    Liike-elämän huippukonferenssi yllätti – tarjoaa vain kasvisruokaa

  5. 5.

    Kahvin hinta pomppasi – johtuu isosta muutoksesta säässä

  6. 6.

    Trumpin ja Clintonin yhteenotto saattaa heiluttaa kursseja

  7. 7.

    Pienemmät katteet, halvemmat tilat – näin Auto-Bil aikoo painaa autojen hintoja

  8. 8.

    Arvio: Saksa kyllä pelastaa Deutsche Bankin

  9. 9.

    Ensimmäistä kertaa Suomessa: Huijari lähetti haittaohjelman ja soitti perään

  10. 10.

    YIT hakee kasvua kaupungeista

Näytä lisää
Siirry täysversioon