Yritykset

GE:n tulos niukasti yli odotusten

Monialajätti General Electricin (GE) tulos ylitti analyytikoiden odotukset alkuvuonna energialiiketoiminnan tuottojen kattaessa rahoitusyksikön paikallaan junnaavan kasvun.

Taloussanomat

GE:n jatkuvien toimintojen tulos kasvoi tammi-maaliskuussa vajaan prosentin 3,6 miljardiin dollariin viime vuoden vertailukaudesta. Osakekohtainen tulos koheni 0,34 dollariin 0,33 dollarista. Tulos oli odotettua hieman parempi, sillä analyytikot olivat povanneet tuloksen pysyvän 0,33 dollarissa osakkeelta. Liikevaihto kasvoi myös hieman ja oli 35,2 miljardia dollaria, mikä oli myös enemmän, kuin analyytikot olivat odottaneet.

GE:n pääjohtaja Jeffrey Immelt on siirtämässä yhtiön painopistettä yksiköihin, jotka tuottavat muun muassa kaasuturbiineita, suihkumoottoreita ja dieselvetureita keventäen rahoitusyksikkö GE Capitalin tasetta.

Immelt on asettanut tavoitteekseen kasvattaa teollisuustoimintojen tuottoja 5-10 prosenttia tänä vuonna.

Kommentoi uutista

  1. 1.

    Keskipalkka jopa 5480 euroa – näin eri alojen korkeakoulutetut tienasivat

  2. 2.

    Maailman vaarallisin pankki – tätä ei voi päästää nurin

  3. 3.

    Nyt se on virallista: OP eroaa FK:sta

  4. 4.

    Taloyhtiöiden riskit kasvavat – "Kaksi miestä katosi työmaalta pariksi viikoksi"

  5. 5.

    Harjoittelija löysi sattumalta – huutokaupassa 102-vuotias samppanja

  6. 6.

    Autoja tuodaan yhä enemmän ulkomailta – "Autonvaihto useammalla mielessä"

  7. 7.

    Kiuruvetinen pankki teki muutoksen: Yrittäjä ihmettelee rahojensa kohtaloa

  8. 8.

    Venäjä pumppaa öljyä kuin neuvostovuosina

  9. 9.

    Finnair sai seitsemännen uutuuskoneen – myi pois ja vuokraa takaisin

  10. 10.

    PT: Hyvätuloisten ostovoima paranee eniten – työttömän tuloissa suurin pudotus

Näytä lisää
  1. 1.

    Tanska maksoi satoja tuhansia verovinkkaajalle

  2. 2.

    Daimler haastaa Teslan sähkö-Mersulla

  3. 3.

    Microsoft sen sanoi: Kuluttajien Windows-puhelimet historiaa

  4. 4.

    Musiikkijätti syntymässä? Spotify neuvottelee jättiostoksesta

  5. 5.

    EU alkaa tutkia: Syrjiikö Saksa osaa autoilijoista?

  6. 6.

    HP pahoittelee – tavallaan: Aikoo sittenkin sallia kilpailijoiden musteet printtereissään

  7. 7.

    Fed-pomot: Koronnosto lähenee

  8. 8.

    Finnair sai seitsemännen uutuuskoneen – myi pois ja vuokraa takaisin

  9. 9.

    Puhuiko Yahoo palturia? "Tietomurtajia ei palkannut kukaan"

  10. 10.

    Liikanen: Elvyttävä rahapolitiikka tukee kasvua

Näytä lisää
Siirry täysversioon