Yritykset

Kappahl: Kadotimme asiakkaat – olimme liian trendikkäitä

Kuva: Timo Jaakonaho/Lehtikuva

Ruotsalaisen vaatetusketju Kappahlin johdosta kerrotaan, että yhtiö haluaa nyt kohdistaa myyntinsä entiselle ydinasiakaskunnalle, jota on välillä laiminlyöty.

Taloussanomat

Ruotsalaisen vaatetusketju Kappahlin tuore toimitusjohtaja Johan Åberg haluaa haalia takaisin yhtiön menettämät asiakkaat. Kappahl on viime aikoina tehnyt kehnoa tulosta ja menettänyt markkinaosuuksia.

Viime vuoden marraskuussa aloittaneen Åbergin mukaan tähän on monta syytä.

– Se alkoi siitä, että tuotevalikoimamme ja tuotantomme oli väärää ja menetimme suunnan sekä Ruotsissa, että muilla markkinoilla, Åberg sanoi Svenska Dagbladetille.

Åbergin mukaan Kappahlin kohderyhmä oli myös väärä ja perinteiset asiakkaat eli 30-55 vuotiaat naiset eivät saaneet tarpeeksi huomiota. Heille ei ollut myös tarpeeksi tarjottavaa.

– Joskus olemme suuntautuneet kohti liian nuoria ja joskus olemme olleet liian trendikkäitä näille asiakkaille.

Myös yhtiön viestintä ja tavaramerkin asemoiminen ovat Åbergin mukaan olleet pielessä. Yhtiö onkin vaihtanut mainostoimistoaan. Åberg ei vielä osannut sanoa, kuinka Kappahl erottuisi jatkossa kilpailijoistaan, muuten kuin että asiakkaat ovat vanhempia kuin nuorison suosimalla Hennes & Mauritzilla.

Lue kommentit (58)

"Olimme liian trendikkäitä" eli siis ylimielisesti: rahvas on niin reppanan muotitiedotonta ja huonoja vaatemaultaan, että pitää palata halpoihin kiinalaisiin massatuulipukurytkyihin.Voi, miten alenta...
Huono laatuisia vaatteita. Vaatteet haisee pitkälle jollekin kemikaalille. Itse asiassa kaupoissa haisee niin pahalle, että se ei kannusta ostamaan yhtään vaatetta.
Tavalliselle kansalle riittää kaupaksi tavallinen SeppÄhl.Kun on on yksillä masua ja toisilla reittä, rintaa ja peppua, ei 25-v. anorektiset unisex-vaatteet enää sovi!
Trendi ja brändi olivat vääriä
Olivat niin trendikkäitä että ydinasiakkaat kyllästyivät ja kaivoivat kaapeistaan vanhat RYTKYNSÄ päälleen.
Kaikilla ketjuilla sama juttu. Turha edes sovittaa vaatteita, kaikki tehty 48 kiloisille ja 170 senttisille nuorille.ja eiköhän se Kapphall ole vain välittäjä kiinalaisille tuotteille.
Lue lisää ja osallistu keskusteluun
  1. 1.

    Ole varuillasi, jos puhelinmyyjä vetoaa viranomaiseen

  2. 2.

    Lidl pidentää viikonlopun aukioloaikoja

  3. 3.

    Lehti: Asukas aiheutti sietämättömän hajun – harvinainen riita ratkesi hovioikeudessa

  4. 4.

    Soros: Venäjä on ajautumassa ensi vuonna konkurssiin

  5. 5.

    Palvelut kuukausimaksulla – Oletko pian jäsenkierteessä?

  6. 6.

    Jorma Ollila: Näen kriisin päivän lähestyvän

  7. 7.

    Sammon Stadigh: Verokeskustelu on käsittämätöntä Suomessa

  8. 8.

    EKP:lla on uusi syy 500 euron setelin hylkäämiseen

  9. 9.

    Pian Alko voi olla auki pidempään: "Kaupan kanssa samalle viivalle"

  10. 10.

    Rapa roiskui pörsseissä: "Voi johtaa samanlaiseen kriisiin kuin vuonna 2008"

Näytä lisää
  1. 1.

    "Emme voi jäädä katselemaan, mitä lohkoketjusta tulee"

  2. 2.

    Huomasitko? Vanhat Internet Explorerit muuttuivat juuri vaarallisiksi

  3. 3.

    Tekeekö tämä temppu iPhonesta todella "tiiliskiven"?

  4. 4.

    EU iski Kiinan ja Venäjän teräsyhtiöille tuontitullin

  5. 5.

    Tamponitko luksusta? Obamakin otti kantaa

  6. 6.

    YK:n hurja hanke: Zikavirus nujerretaan ydinsäteilyllä

  7. 7.

    Postin liikevaihdosta suli vuodessa yli 10 prosenttia

  8. 8.

    Ekonomisti: Suomen bkt:n kehitys historiallisen huonoa

  9. 9.

    Mikä lama? Ravintolaruuan kotitilauksilla menee lujaa

  10. 10.

    Varo halpaa Netflix-tarjousta: Voi päästää varkaan tilillesi

Näytä lisää
Siirry täysversioon